Assamin verisissä väkivaltaisuuksissa kuollut ainakin 64

Intian Assamin osavaltiossa tapahtuneissa veriteoissa on kuollut kymmeniä ihmisiä, kertoo Hindustan Times.

Paikallisen poliisin mukaan Bodomaan kansallisen demokraattisen rintaman (NDFB) järjestämissä hyökkäyksissä tiistai-iltana kuoli ainakin 37 ihmistä Sonitpurissa ja 27 in Kokrajharissa. Vahvistamattomien tietojen mukaan kuolleita olisi 75. Kuolleista ainakin 18 oli lapsia ja 23 naisia.

Lisäksi yli 80 loukkaantui ja 250 on kateissa.

Assamin poliisin tiedottaja arveli keskiviikkona, että kuolonuhrien määrä saattaa vielä kasvaa.

Poliisin mukaan veriteot saattavat olla NDFB:n kosto viranomaisten toimista sitä vastaan. Intia pitää NDFB:tä kapinallisjärjestönä.

Bodot ovat yksi Intian 18 tunnustetusta etnisestä vähemmistöryhmästä. Bodot saivat vuonna 2003 autonomisen alueen.

Vuonna 2012 etniset väkivaltaisuudet vaativat noin sata kuolonuhria samalla alueella ja yli 400 000 ihmistä pakeni kodeistaan.

Mainos