Nuorten kannattaa sijoittaa ja säästää eläkepäiviensä turvaksi, neuvovat Kauppalehden haastattelemat asiantuntijat. Syntyvyyden lasku ja suomalaisen demografinen muutos voivat vaikuttaa eläkejärjestelmän toimivuuteen tulevaisuudessa, ja nyt tietokirjailija Maria Carlsson, eläkevakuuttaja Kevan johtajan Jaakko Kiander sekä yksityissijoittaja Jarkko Aho kertovat, millaisin keinoin talouttaan voi turvata eläkepäiviä silmällä pitäen.
Säästäminen ja sijoittaminen kannattaa aloittaa nuorena, toteavat kaikki asiantuntijat. Tasainen sijoittaminen esimerkiksi rahastoihin on varmin tapa sijoittaa. Kun sijoittaminen on pitkäjänteistä, sijoittamiseen käytetyn rahasumman ei tarvitse olla suuri ja korkoa-korolle -ilmiö ehtii pitkällä aikavälillä kasvattaa sijoituksen arvon suuremmaksi.
Asiantuntijat uskovat, ettei sijoittajan kannata liikaa tarkastella liikaa osakemarkkinoiden heilahteluja, vaan luottaa pitkäjänteisyyteen sijoittamisessa. Rahoja ei kannata vetää pois rahastoista, vaikka taloustilanne näyttäisikin heikolta.
– Oikeastaan päinvastoin: kun tuntuu pahalta, on hyvä sijoittaa entistä enemmän. Sijoittaminen on psykologinen peli, arvioi Aho.
Kianderin mukaan myös omaan asuntoon sijoittaminen voi olla kannattavaa, sillä silloin eläkkeestä ei mene rahaa vuokraan. KL:lle Kiander kuitenkin korostaa uskovansa suomalaisen eläkejärjestelmän toimivuuteen myös tulevaisuudessa.
– Uskon, että ajoittaisista ongelmista huolimatta suomalainen eläkejärjestelmä on vakaalla pohjalla ja että enemmistö haluaa turvata eläkkeet, hän sanoo.