Ärhäkkään deltavarianttiin pitää suhtautua vakavasti mutta rauhallisesti, sanoo Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti.
– On tärkeää rauhallisesti seurata, kuinka tilanne kehittyy lähiviikkoina ja noudattaa THL:n suosituksia. Tulevat päivät ja viikot näyttävät, syntyykö Pietariin matkustaneiden keskuudessa tartuntaketjuja, Olli Vapalahti sanoo Helsingin Sanomille.
Koronaviruksen deltavariantti eli Intian-muunnos on aiheuttanut viime päivinä erityistä huolta. Deltavariantin leviämisestä ollaan huolissaan, koska se tarttuu huomattavasti ärhäkämmin kuin Suomessa yleisemmin esiintynyt alfavariantti eli niin kutsuttu brittimuunnos.
– Monissa maissa on onnistuttu hillitsemään deltavariantin leviämistä tutuilla rajoitustoimilla. Nyt tärkeintä on, että pystyttäisiin saamaan selville ja rajoittamaan mahdollisia tartuntaketjuja heti kattavasti, Vapalahti sanoo.
– Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki ne rokotteet, joita Suomeen saadaan, saataisiin ihmisten käsivarsiin mahdollisimman nopeasti.
Deltavariantti aiheutti suuren epidemian Kanta-Hämeen keskussairaalassa toukokuun lopulla.
– Sairaalaepidemiasta opittiin, että työikäiset rokotetut sairastuivat lievempään taudinkuvaan, mutta erityisesti iäkkäät ihmiset, joilla on myös koronataudille altistava perussairaus, voivat edelleen pahimmillaan menehtyä, sanoo Kanta-Hämeen keskussairaalan ylilääkäri Sally Leskinen HS:lle.
– Deltavariantti tarttuu hyvin herkästi, mutta huolellisella suojautumisella lisätartunnat voidaan estää. FFP3- ja FFP2-suojaimien käyttö lyhyemmässäkin hoitotoimissa ja läsnäolossa koronapotilaiden potilashuoneissa on varianttien kohdalla välttämätöntä.
Hän korostaa, että nopeat ja tiukat karanteenitoimet ovat tartuntaketjujen katkaisemisessa ensiarvoisen tärkeitä.