Toisin kuin ampuma-aseiden osalta, teräaseiden hallussapitoa ei Suomessa säädellä omalla lailla, kertoo Turun Sanomat. Näin ei ole aina ollut. Vuodesta 1977 vuoteen 2003 asti Suomessa oli voimassa erillinen teräaselaki. Se kumottiin uuden järjestyslain voimaanastumisen myötä.
Teräaselaki määritteli teräaseet, joiden maahantuonti, valmistus, kauppa ja hallussapito yleisellä paikalla oli kielletty. Laki määritteli tiukasti säännellyiksi vaarallisiksi teräaseiksi tikarin, stiletin ja pistimen. Myös jousipatukat ja nyrkkiraudat kiellettiin.
Asetuksella lakia laajennettiin lisäksi sovellettavaksi myös toisen vahingoittamiseen käytettäväksi tarkoitettuun miekkaan, viidakkoveitseen, heittopuukkoon sekä ketjusta, kaapelista, metalliputkista ja vaijerista valmistettuun lyömäaseeseen.
Vuosituhannen vaihteessa kunnalliset järjestyssäännöt päätettiin korvata järjestyslailla. Järjestyssäännöt oli koettu perustuslain vastaisiksi ja hankaliksi, sillä ne vaihtelivat kunnittain.
Samalla teräaselaki kumottiin ja teräaseiden käyttöä koskevat pykälät siirrettiin järjestyslakiin. Sääntelyä myös kevennettiin. Esimerkiksi miekkojen kauppa ja maahantuonti vapautettiin.
Miksi miekkojen sääntelyä sitten löysättiin? Miekkojen määrittely yhdenmukaisesti oli osoittautunut hyvin hankalaksi, kertoo johtava asiantuntija Mika Lehtonen sisäministeriöstä Turun Sanomille.
Miekkojen ja viidakkoveitsien välinen rajanveto oli osin tulkinnanvarainen. Tulkintaongelmien lisäksi myös joidenkin miekkojen soveltumattomuus aseeksi puolsi niiden vapauttamista.
– Niiden joukossa oli paljon koriste-esineitä ja tällaista fantasia-tavaraa, joita ei voitu pitää kunnollisina [aseina]. Lakiin tehtiin lievennys tulkintaongelmien ja vahingoittamiseen sopimattomuuden vuoksi, Lehtonen kertaa.