Asiantuntija TS:lle: Näin koronan salaliittoteorioihin tulisi suhtautua

Suomalaisten luottamus instituutioihin on pysynyt koronakriisin aikana verrattain korkealla.
Erään salaliittoteorian mukaan kasvomaskit ovat ihmiselle myrkyllisiä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Erään salaliittoteorian mukaan kasvomaskit ovat ihmiselle myrkyllisiä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Koronapandemia on synnyttänyt useita salaliittoteorioita. Uutiskuvissa näkyy mielenosoituksia, joiden kylteissä koronaa saatetaan syyttää huijaukseksi tai maskeja myrkyllisiksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Jonas Sivelän mukaan Suomessa tilanne on kuitenkin yhä suhteellisen maltillinen muihin maihin verrattuna. Asiasta kirjoittaa Turun Sanomat

Sivelä on tutkimustyössään perehtynyt salaliittoteorioihin, ja hän on julkaissut aiheesta vuonna 2015 kirjan Kaiken takana on salaliitto.

– Kun katsomme tutkimustuloksia esimerkiksi rokotuksiin kohdistuvasta luottamuksesta tai vastustuksesta, tai ihmisten luottamuksesta tiedeyhteisöön ja viranomaisiin, ne osoittavat, ettei viime vuosien aikana ole tapahtunut romahdusta, Sivelä toteaa.

Usko viranomaiseen suojaa salaliittoajattelulta, ja suomalaisten luottamus instituutioihin onkin pysynyt koronakriisin aikana verrattain korkealla. THL tiedotti toukokuussa tutkimuksesta, joka käsitteli Suomessa asuvien aikuisten koronarokotushalukkuutta. 

– Alustavasti voin sanoa, että mikään ei viittaa siihen, että ihmisten luottamus THL:ään olisi koronan aikana romahtanut, Sivelä sanoo.

Sivelä toivoo kansalisten ja median pitäytyvän tietoon perustuvassa maltillisessa keskustelussa, ja pyrkivän ymmärtämään vasta-ajattelijankin näkökulman. Tämä tarkoittaa vastuullista, aikuista ja viisasta keskustelua, eikä kiihkoilua ja vastakkainasettelua.

– Ihminen, jota syyllistetään, kaivautuu vain syvemmälle uskomuksiinsa. Jos ollaan ymmärtäväisempiä toisia kohtaan, se johtaa parempiin asioihin. Näin ainakin Suomessa uskon, Sivelä selittää. 

Mainos