Kodin varastoilla pitäisi pystyä selviytymään 72 tunnin ajan. / LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Asiantuntija TE:lle: Kodin hätävarassa on yleinen heikko kohta

Kotivarastossa pitäisi olla vettä kaksi litraa henkilöä ja päivää kohden.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moni suomalainen kohensi omaa kriisivalmiuttaan Ukrainan sodan alun jälkeen esimerkiksi varastoimalla kotiinsa säilykkeitä. Huolta ovat lisänneet uhka sabotaasista ja Espanjassa nähty jättimäinen sähkökatko.

Hyödyllisiä neuvoja saa Suomen pelastusalojen keskusjärjestö SPEK:ltä ja Marttaliitolta. Marttaliiton johtava asiantuntija Niina Silander sanoo Talouselämälle, että kotitalouksien hätävarassa on suurta vaihtelua.

Yleissääntönä on, että kodin elintarvikkeilla ja välttämättömyystarpeilla pitäisi selvitä vähintään kolmen vuorokauden ajan. Sähkökatkon aikana ruokaa voi valmistaa pihagrillissä tai retkikeittimellä.

Elintarvikkeiden joukossa kannattaa pitää pähkinöiden kaltaisia tuotteita, jotka ovat heti valmiita syötäväksi.

Yleisin puute liittyy veteen.

– Kotivarastossa pitäisi olla vettä kaksi litraa henkilöä ja päivää kohden, eli 72 tunnin suosituksen mukaan kuusi litraa vettä henkilöä kohden. Suosittelemme kaupasta ostettua vettä, koska niiden viimeinen käyttöpäivä on pitkällä, eikä vesikanisteria tarvitse puhdistaa ja vaihtaa päivittäin, Silander sanoo TE:lle.

Käteistä rahaa kannattaa myös pitää saatavilla, jos maksuliikenteeseen ilmaantuu häiriöitä. Mikä sitten on sellainen määrä käteistä, joka tulisi löytyä jokaisen kodista?

Suomen Pankin Maksujärjestelmät-osaston osastopäällikön Päivi Heikkisen mukaan kysymykseen on vaikea antaa yksiselitteistä ohjetta, sillä käteisen kotivaran tarve riippuu jokaisen omista tarpeista.

– Jos kotona on kotivaralaatikko kunnossa, ei kauppaan välttämättä tarvitse mennä kolmeen-neljään päivään, ja käteisen kotivara voi olla vain äkillisiä pieniä tarpeita varten. Toisaalta jos on esimerkiksi riippuvainen määrävälein hankittavista lääkkeistä, voisi olla hyvä pitää käteistä sen verran, että selviää näistä hankinnoista vaikka viikon ajan, Heikkinen kertoi aiemmin Verkkouutisille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)