Kuluttajahinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan Suomessa huhtikuussa vuodentakaisesta 0,3 prosenttia, kun maaliskuussa inflaatio jäi vielä nollatasolle. Suomi on kamppailut hintojen lievän heikentymisen kanssa koko viime vuoden ja tämän vuoden alun.
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus muistuttaa, että Suomen vaisu hintakehitys johtuu samasta kuin koko euroalueen kehitys.
– Euroopan keskuspankin hidas ja varovainen reagointi kasvunäkymien heikentyessä ja deflaatioriskien noustessa on painanut hintaodotukset kauas keskuspankin mandaatin vaatiman liki kahden prosentin vauhdin, Brotherus toteaa pankkinsa tiedotteessa.
Euroopan tilastotoimiston Eurostatin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli huhtikuussa -0,2 prosenttia, kun se oli maaliskuussa nolla prosenttia.
”Itsenäisen keskuspankin uskottavuus ja oikeutus kovilla”
Brotherus pitää kokonaisuutena inflaation ja inflaatio-odotusten hiipumista kokonaisuutena huolestuttavana merkkinä.
– Suomen inflaatio tulee toki jäämään lähivuosina euroalueen keskiarvon alapuolelle palkkakurin voimalla, mutta hintakilpailukyvyn korjaantumisesta tulee pitkä ja kivinen tie ellei euroalueen inflaatiovauhti nouse EKP:n mandaatin mukaiselle tasolle, hän muistuttaa.
Itsenäisen keskuspankin uskottavuus ja oikeutus ovat nyt Brotheruksen mielestä kovilla.
– Ei ole utopistista odottaa EKP:ltä uusia tukitoimia vielä loppuvuoden aikana, keinot eivät ole lopussa keskuspankilta loppuneet. Japanista, USA:sta ja Sveitsistä voi hakea vielä oppia, Brotherus huomauttaa.
Deflaatiota ei odoteta enää tälle vuodelle
Inflaation lievään nousuun Suomessa huhtikuussa vaikutti Tilastokeskuksen mukaan muun muassa ajoneuvoveron, hoitovastikkeen, sairaalamaksun ja korvattavien reseptilääkkeiden kuluttajahintojen kallistuminen vuoden takaiseen verrattuna.
Danske Bankin ekonomistit odottavat inflaation pysyvän matalana koko vuoden.
– Viime vuonna nähtyä hintatason yleistä laskua ei kuitenkaan nähtäne, joten inflaatio nakertaa pienen palan kuluttajien ostovoimasta, he arvioivat pankin tiedotteessa.