Asiantuntija paljastaa: Nämä eurokolikot ovat keräilijöille arvokkaita

Verkkohuutokaupoissa on syytä olla tarkkana huijausten vuoksi.
Monacon Grace Kelly -kolikko. / Florinus
Monacon Grace Kelly -kolikko. / Florinus

Saksalainen kolikkokeräilyn asiantuntija Stefan Lutter listaa arvokkaimmat kahden euron kolikot ja varoittaa samalla yleisestä huijaustyypistä, kertovat talouslehdet Handelsblatt ja WirtschaftsWoche.

Lutter toimii Saksan kolikkokauppiaiden ammattijärjestön toimitusjohtajana. Hänen mukaansa arvokkain kahden euron kolikko on Monacon vuonna 2007 lyömä Grace Kelly -muistokolikko.

Asiantuntijan mukaan kolikko voi olla jopa 3 000 euron arvoinen. Sitä lyötiin vain 20 001 kappaletta.

Listan kärkeen ovat lähes poikkeuksetta päässeet pikkuvaltioiden eli Monacon, San Marinon, Vatikaanin ja Andorran kolikot, joita lyödään hyvin pieninä, usein alle 20 000 kappaleen erinä. Tavallisia kahden euron kolikoita lyödään vuosittain miljoonia kappaleita.

Myös lyöntivirheet voivat nostaa kolikon arvoa. Esimerkiksi eräs virhepainama, jossa kolikon takapuoli on 180 astetta ylösalaisin etupuoleen nähden, voi olla jopa 200 euron arvoinen.

Stefan Lutter kehottaa tarkistamaan omat kolikot ennen niiden palauttamista maksuliikenteeseen.

Huutokaupoissa myydään huijauksia

Poimintoja videosisällöistämme

Asiantuntija varoittaa, että eBayn kaltaisilla nettihuutokauppa-alustoilla myydään säännöllisesti ”harvinaisia” eurokolikoita viisi- tai jopa kuusinumeroisilla pyyntihinnoilla.

Tällaiset tarjoukset eivät vastaa todellista markkina-arvoa.

– Euron liikkeessä olevia kolikoita, joilla olisi viisi- tai kuusinumeroinen keräilyarvo, ei ole olemassa, Lutter painottaa Handelsblattin haastattelussa.

Asiantuntijan mukaan tyypillisten arvokkaiden kahden euron kolikoiden todellinen arvo asettuu kaksi- tai enintään kolminumeroiseen euromäärään eli kymmeniin tai satoihin euroihin.

Lutterin mielestä kolikon arvon arvioinnissa kannattaa kääntyä alan ammattilaisten puoleen sen sijaan että luottaa nettihuutokauppojen pyyntihintoihin.

LUE MYÖS:
Tarkista lompakkosi: Tämä kolikko voi olla 2000 euron arvoinen (VU 14.5.2026)
Tämä kahden euron kolikko myytiin 5000 eurolla – löytyykö sinulta? (VU 18.9.2025)

Monen suomalaisen kaapista voi löytyä haluttu keräilyharvinaisuus.
Mainos