Asiantuntija IS:lle: On viitteitä, että venäläistaustaiset tahot urkkivat infrastruktuuria

Infrastruktuuriin murtautumisyritysten lisäksi on nähty tiedonhankintaa verkossa sekä drone-havaintoja.
Tampereen Tesoman vesitorniin murtauduttiin touko-kesäkuun vaihteessa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Tampereen Tesoman vesitorniin murtauduttiin touko-kesäkuun vaihteessa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kuntaliiton varautumisen ja turvallisuuden kehittämispäällikkö Ari Korhonen kommentoi Ilta-Sanomille viimeaikaisia muun muassa vesihuoltolaitoksiin kohdistuneita murtautumisyrityksiä.

Yrityksiä on tapahtunut jopa yli kahden vuoden ajan eri puolilla Suomea, joiden kohteena on ollut mm. vesihuollon laitoksia kuin merellä olevaa infrastruktuuria.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On viitteitä siitä, että venäläistaustaiset tahot urkkivat infrastruktuuria, Korhonen kertoo IS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Korhosen mukaan toiminta on jatkuvaa ja siihen liittyy lisäksi tiedonhankintaa verkossa sekä drone-havaintoja.

– Tekeydytään ICT-työntekijäksi, siivoojaksi tai kiinteistö­huolto­henkilöksi ja sitten vain kävellään tiettyyn paikkaan ja ollaan siellä. Kiinni jäädessä on tutkittu kenties asioita jo pidemmän aikaa, ja sanotaan että sinne on eksytty ihan vahingossa, Korhonen kertoo.

Motiiviksi arvioidaan joko pelottelua tai harjoittelua tulevaa tilannetta varten. Korhonen muistuttaa myös sabotaasiuhkasta.

Wienin sijainti tällaiselle toiminnalle on Moskovalle ihanteellinen.
Ilja Remeslon motiiveja mietitään, samoin hänen kohtaloaan.
Tutkijan mukaan venäjänkielisen väestön separatismi on marginaalista.
Mainos