Risto Sipilän mukaan riittävän rahoituksen lisäksi tuomarien, syyttäjien ja asianajajien on oltava itse aktiivisesti kehittämässä nykyistä kustannustehokkaampia toimintatapoja.
Helsingin Sanomissa tiistaina haastateltu Pauliine Koskelo vaatii suuria uudistuksia oikeuslaitokseen ja arvostelee oikeushallinnon säästöpaineita.
– Toimiva oikeusjärjestelmä tarvitsee tuomareita, syyttäjiä ja asianajajia. Resursseja on siis oltava tuomioistuimissa, syyttäjälaitoksessa ja julkisessa oikeusavussa. Koko ketju katkeaa, jos jokin lenkki pettää, Sipilä huomauttaa.
Hänen mukaansa oikeudenhoidossa kuljetaan nyt veitsen terällä. Lisäsäästöt voivat aiheuttaa vakavia seurauksia. Yhdeksi ratkaisuksi Sipilä ehdottaa sovittelun voimakasta lisäämistä.
Asianajajaliitto aikoo nostaa aiheen merkittäväksi eduskuntavaaliteemaksi.
– Sovittelulla tarkoitetaan sitä, että hitaiden ja kustannuksia aiheuttavien oikeudenkäyntien sijaan yhä useampi riita menisi ohjattuun sovitteluun, jossa etsitään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Sovittelu tuo usein vain voittajia. Oikeusprosessi taas tuottaa myös häviäjiä ja valitushalua ylempiin tuomioistuimiin, Sipilä sanoo.
Sipilän mukaan sovittelu on nykyisin liian paljon vain kauniita sanoja.
– Meidän tulee kehittää mekanismeja, joilla sovitteluun ohjataan selvästi nykyistä voimakkaammin.
Sovittelun lisääminen ei Sipilän mukaan yksin ratkaise oikeudenhoidon talousongelmia.