Arvoveneiden varkauksia pyritään estämään ennakolta

Kymmeniätuhansia euroja maksavien arvoveneiden varkauksia pyritään alkavalla veneilykaudella ehkäisemään veneilijöiden ja viranomaisten yhteistyöllä.

Arvoveneiden varkaudet ovat uudehko ilmiö. Usein varkaudet myös jäävät selvittämättä. Poliisi ja muut viranomaiset aikovat nyt tehostaa valvontaansa ja toivovat veneilijöiden osallistuvan rikosten torjuntatalkoisiin suojaamalla omaisuutensa.

Vuosituhannen alussa veneiden ja perämoottoreiden anastuksia tuli poliisin tietoon vuosittain noin parisataa kappaletta. Viime vuosina määrä on ollut noin kymmenkertainen tähän verrattuna. Huippuvuosina 2009–2010 Suomessa anastettiin noin pari tuhatta venettä tai perämoottoria vuosittain. Näistä vuosista anastusten lukumäärä on hieman laskenut ja esimerkiksi viime vuonna Suomesta anastettiin noin 1 700 perämoottoria tai venettä.

Rikosten lisääntymistä selittää osaltaan se, että pimeillä markkinoilla tavaralle on kysyntää, mutta myös se, että omaisuusrikollisuudessa on poliisin mukaan havaittavissa selvää toiminnan ammattimaistumista ja kansainvälistymistä, esimerkkinä liikkuvien ulkomaisten rikollisryhmien tekemät rikokset.

Pääosa anastuksista tapahtuu suurimmissa kaupungeissa, lähinnä eteläisen Suomen rannikkokaupungeissa ja suurten sisävesien rannikoilla sijaitsevissa kaupungeissa. Tyypillisiä tekotapoja ovat tunkeutuminen tilaan tai paikkaan, jossa venettä tai moottoria säilytetään, esim. yritysten pihat ja venelaiturit.

Erityisen paljon veneitä ja perämoottoreita anastetaan vapaa-ajan asuntojen läheisyydestä, missä ei useinkaan ole kunnollisia teknisiä valvontalaitteita tai reaaliaikaisia hälytysjärjestelmiä.

Poliisi muistuttaa veneiden omistajia huolehtimaan riittävästä suojautumisesta sekä aktiivisesta ilmoittamisesta poliisille esimerkiksi venesatamissa outoon aikaan häärivistä ihmisistä. Mitä aikaisemmin venesatamissa outoon aikaan havaittujen epäilyttävien kulkijoiden tekemisiin päästään puuttumaan, sitä vähäisemmillä vahingoilla yleensä selvitään.

Veneiden omistajien halutaan myös pitävän veneiden ja moottoreiden sarjanumerot tallessa paikassa, josta ne tarpeen tullen löytyvät. Varkaustapauksissa sarjanumeron ilmoittaminen poliisille antaa tutkinnalle aivan eri lähtökohdan kuin se, ettei rikosilmoitusta tehdessä ole tiedossa kuin veneen tai perämoottorin merkki ja malli.

Mainos