Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen julkaiseman maailmantalouden kolmannen vuosineljänneksen suhdanneselvityksen mukaan euroalueen talouskasvulta puuttuu nyt vauhti.
Asiantuntijoiden arviot euroalueen nykytilanteesta ovat heikentyneet edelleen aiemmasta selvityksestä. Odotukset tulevasta talouskehityksestä ovat hiukan vähemmän pessimistiset kuin aiemmin, mutta kokonaisarvio euroalueen taloudesta on hieman heikentynyt entisestään.
Ifon kyselyyn vastanneet asiantuntijat odottivat tuskin mitään kasvua euroalueella kulutukseen, investointeihin ja vientiin. Kuluvan vuoden inflaatioksi ennustettiin 1,5 prosenttia, ja yhä useammat asiantuntijat odottivat sekä pitkien että lyhyiden korkojan laskevan.
Käsitykset Saksan taloudesta ovat heikentyneet sekä nykytilanteen että tulevaisuuden osalta. Ranskassa nykytilanne nähdään hieman aiempaa valoisampana, mutta tulevaisuuden odotukset ovat heikentyneet.
Se sijaan Italiassa ja Espanjassa arviot sekä nykyisestä että tulevasta tilanteessa ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Varsinkin italialaisten asiantuntijoiden odotukset tulevien kuukausien kehityksestä ovat selvästi aiempaa vähemmän pessimistisiä.
Suomen osalta sekä arviot nykytilanteesta että odotukset tulevasta ovat heikentyneet.
Ifon selvitykseen maailmantalouden tilasta vastaa neljännesvuosittain yli tuhat asiantuntijaa yli sadasta maasta.