Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Arto Satonen pitää OECD:n Suomelle antamia suosituksia sosiaaliturvan uudistamisesta tervetulleina.
OECD on tänään julkaistusta maaraportissaan suositellut sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pohjaksi Britannian tuoretta Universal Credit -sosiaaliturvajärjestelmää, jossa eri tukia on yhdistetty yhdeksi työtulojen mukaan joustavaksi yleistueksi.
– OECD toteaa suoraan, että vastikkeeton perustulo lisäisi eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Sen sijaan nykyisten tukien yhdistäminen ja yksinkertaistaminen yhdeksi yleistueksi, joka olisi vastikkeellinen ja kohdentaisi etuudet apua tarvitseville, poistaisi raportin mukaan tehokkaammin tuloeroja ja köyhyyttä.
– Kokoomus on omassa sosiaaliturvavalmistelussaan tehnyt samat havainnot kuin OECD, ja paneutunut Britannian malliin, Arto Satonen kertoo tiedotteessaan.
Satonen johtaa kokoomuksen eduskuntaryhmän kannustinloukkutyöryhmää, joka valmistelee ensi kesäksi kokoomuksen kantaa tulevaisuuden sosiaaliturvasta. Satonen kertoo, että tarkastelussa on ollut erityisesti Britannian ja Tanskan esimerkit.
– Pyörää ei kannata keksiä uudestaan, vaan arvioida maailmalla käytössä olevien mallien soveltuvuutta Suomeen. OECD:n raportti vahvistaa, että hallituksen nykymuotoista perustulokokeilua ei ole syytä jatkaa.
– Vastikkeeton perustulomalli poistaa joitakin kannustinloukkuja, mutta samalla se passivoi ja luo kokopäivätyötä tekeville jopa haitallisia kannustimia vähentää työntekoa. Sen sijaan sosiaaliturvan vastikkeellisuus tarjoaa mahdollisuuden säilyttää tuet hyvällä pohjoismaisella tasolla ilman, että kannustimet työntekoa kohtaan merkittävästi vähenevät, Satonen pohtii.
Arto Satosen mukaan hallituksen olisi hyvä pohtia OECD:n suositusten pohjalta uutta kokeilua, jossa Britannian vastikkeellista yleistukea kokeiltaisiin Suomessa käytännössä.
Satonen muistuttaa, että jo perustulokokeilun esiselvityksessä pohdittiin kokeiltavaksi malliksi uutta tukimuotoa, joka olisi yhdistänyt toimeentulotuen, yleisen asumistuen sekä työttömien peruspäivärahan ja työmarkkinatuen.
– Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta edellyttää toimiakseen pohjoismaista työllisyysastetta. Sosiaaliturvan uudistaminen on avainasemassa, jos haluamme nostaa työllisyysastettamme, Satonen summaa.