Arto Satonen: Eläkkeiden ostovoima turvataan omalla indeksillä

Eläkeläisen ostoskorissa korostuvat asumismenot, ruoka, lääkkeet ja terveydenhoitomenot.

Kansanedustaja Arto Satosen (kok.) mukaan eläkeläisten oma indeksi olisi oikeudenmukainen. Hän on puhunut siitä aikaisemminkin. Viime viikonloppuna kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo otti asiaa esille puolueen vaaliristeilyllä.

Nykyisin eläkkeet määräytyvät siten, että 80-prosenttisesti eläkkeet seuraavat kuluttajahintaindeksiä ja 20-prosenttisesti palkkaindeksiä. Ongelmana on se, että kuluttajahintaindeksi ei muodostu keskivertoeläkeläisen ostoskorista, vaan keskivertokansalaisen ostoskorista.

– Eläkeläisen ostoskori on erilainen. Siinä korostuvat asumismenot, ruoka, lääkkeet ja terveydenhoitomenot. Sen sijaan esimerkiksi viihde-elektroniikan merkitys on pienempi kuin keskivertokansalaisella, Satonen kertoo viikkokirjeessään.

Esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa on käytössä indeksijärjestelmä, joka Suomen kuluttajahintaindeksiä paremmin huomioi eläkeläisten todellisen kulutuksen.

Asia on Satosen mukaan nyt erityisen ajankohtainen siksi, että asumiskustannukset ovat nousseet nopeasti ja tulevat todennäköisesti edelleen nousemaan, koska ilmastomuutokseen vastaaminen nostaa energian hintaa. Asumiskustannuksia ovat energiainvestointien lisäksi nostaneet suuret tonttien vuokrankorotukset isoissa kaupungeissa, sekä monien kerrostalojen tulo putkiremontti-ikään.

– Kun päätetään eläkkeiden ja työeläkemaksujen tasosta, niin joudumme väistämättä vastaamaan myös sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuskysymykseen. Olen kuitenkin varma, että on olemassa laajaa poliittista tahtoa huolehtia siitä, että eläkkeiden ostovoima turvataan ainakin välttämättömyyshyödykkeiden, kuten asumisen, ruoan ja terveydenhoitomenojen osalta. Tämän asian Kokoomus on nyt nostanut pöydälle ja toivomme saavamme tukea muilta puolueilta, Satonen toteaa.

Mainos