Verkkouutiset

Arkkipiispa vastaa Päivi Räsäsen Pride-kirjeeseen

Arkkipiispan mukaan kirkon osallistumisessa Pride-tapahtumaan ei ole kyse kannanotosta avioliittolakiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Arkkipiispa Tapio Luoma toteaa vastauksessaan, että kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) puki kirjeessään ”sanoiksi tunteita ja ajatuksia, joita epäilemättä monen kirkkomme jäsenen mielessä on viime päivinä liikkunut”.

– Osallistumisesta Pride-tapahtumaan on päättänyt kirkkohallituksen johtoryhmä sen jälkeen, kun sitä on kutsuttu mukaan. Ennen päätöstä minua on informoitu ja kysytty näkemystäni. Kuten lähtökohtaisesti aina niin myös tässä olen luottanut työtoverieni harkintaan, Luoma kirjoittaa.

Hänen mukaansa kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin vaan siihen, että kirkon sanoma kuuluu kaikille.

– Piispainkokous on todennut avioliittoselonteossaan vuonna 2016, että kirkko on kaikkia varten ja että samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan. Tätä periaatetta päätöksellä on haluttu toteuttaa.

– Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että viime kädessä asiassa on kyse raamattunäkemyksestä. Toivoisin, että Raamattua tunnettaisiin paremmin, sitä luettaisiin enemmän ja että sen viesti kuultaisiin herkemmin. Raamattu kertoo, että ihmiseksi syntyneenä Jumalana Jeesus on Herra. Häntä meidän tulee seurata myös siinä, kuinka kohtaamme toisemme, Luoma sanoo.

Arkkippispa toteaa, että kirkko ei ole koskaan täydellinen, koska se koostuu ”meistä epätäydellisistä ihmisistä”.

– Vikoineen ja puutteineenkin se on yhteisö, jossa me syntiset turvaudumme Jumalan armoon ja rakkauteen. Toivon, että kirkkomme saisi jatkossakin olla hengellinen koti mahdollisimman monelle, myös Sinulle.

LUE MYÖS: Päivi Räsäseltä kirje arkkipiispalle Pride-kumppanuudesta

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)