Arkkipiispa Kari Mäkinen Ykkösaamussa: Eutanasiaan liittyy liian paljon ratkaisemattomia kysymyksiä

Kari Mäkinen kyseenalaistaa kansalaisaloitteen kuolinavun sallimisesta.

Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo Ylen Ykkösaamun haastattelussa olevansa erittäin varovainen eutanasiakysymyksen suhteen. Kansalaisaloite kuolinavun sallimisesta tuli hiljattain eduskunnan käsittelyyn.

– Tässä liikutaan sellaisella alueella, että on syytä puhua pienin kirjaimin ja varovasti.

Mäkisen mukaan elämän tarkoitus on palvella elämää, toisia ihmisiä ja sitä mitä Jumala on antanut.

– Olen havainnut, että sekä puolustajat, että vastustajat haluavat puolustaa elämän arvoa ja arvokkuutta. Näyttää siltä, että kaikki ovat yksimielisiä siitä, että tarvitsemme hyvän saattohoitolain, Mäkinen summaa.

Mäkisen oma kanta kansalaisaloitteeseen on varovaisen kielteinen.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tähän sisältyy niin paljon vaikeita ja ratkaisemattomia kysymyksiä, ettei lainsäädäntömuutokseen olla valmiita.

Kuolinapu voi tuntua armolliselta

– Kysymys itsessään on äärimmäisen vaikea eettinen kysymys. Kärsimys voi olla sietämätöntä ja kauhistuttavaa, ja elämä päättäminen voi tuntua armolliselta, Mäkinen toteaa.

Lainsäädännöllisten rajojen vetäminen on Mäkisen mukaan äärimmäisen vaikeaa.

– Miten arvioidaan se, että ihminen on täysissä sielun voimissa päätöksen tehdessään? Päätös voi muuttua.

Mäkinen kertoo myös ymmärtävänsä eettisen paineen siinä, että toisen ihmisen surmaaminen delegoitaisiin vain yhdelle ammattikunnalle, lääkäreille.

– Varteenotettava kysymys on myös se, seuraako tästä että ihmisen elämän merkitystä aletaan arvioida jollain sellaisilla kriteereillä, jotka tulevat hänen ulkopuoleltaan. Kokeeko ihminen olevansa taakka tai kuluerä?

Mainos