Vuosi sitten 94-vuotiaana kuollut arkkiatri Risto Pelkonen toimi sisätautilääkärinä ja sen jälkeen arvostettuna alansa etiikan julistajana. Hänen viisautensa kumpusi ammatillisesta kokemuksesta ja lukeneisuudesta. Pelkosen puheiden ja kirjoitusten sävy oli maltillinen, hän ei kiivaillut eikä esittänyt huomiota herättäviä kärjistyksiä.
Risto Pelkosen lääkärin etiikkaa käsittelevät ajatukset pohjautuvat kreikkalaisen Hippokrateen (460-377 eaa.) kuuluisaan valaan, jota soveltaen tänä päivänäkin lääkärit vannovat. Länsimaisen lääketieteen katsotaan alkaneen noina aikoina. Merkittävä lähtökohta oli lääketieteen erkaantuminen uskonnon ikeestä.
Risto Pelkonen yksinkertaisti historiaa:
”Tärkeintä olivat nykyaikaan saakka hyvin säilyneet keinot: oikea ravinto, liikunta ulkoilmassa, hieronta ja vesiterapia… Ensin oli opittava ihmisen anatomia ja fysiologia, rakenne ja toiminta, sitten patologia ja patofysiologia, sairauden aiheuttamat rakenteelliset muutokset ja toiminnan häiriöt niin kuin minun opiskeluaikanani. Silloin matka kesti kuusi vuotta mutta sen tiedon hankkimiseksi, mistä minun kurssini aloitti opiskelunsa, oli käytetty kaksi tuhatta vuotta.”
Suomalaisella lääkärikunnalla on ollut arkkiatri aina vuodesta 1817 lähtien. Heitä on ollut Suomessa yksi kerrallaan kolmetoista. Nykyinen arkkiatri on syöpätautien erikoislääkäri Päivi Hietanen. Pelkosen tunnetuin edeltäjä professori Arvo Ylppö nautti tittelistä neljän vuosikymmenen ajan. Hänen ansiokseen voidaan lukea suomalaisen neuvolajärjestelmän synty. Tasavallan presidentti nimittää arkkiatrin lääkärikunnan esityksestä.
Alun perin nimitys liittyi hallitsijan henkilääkäriin, muun muassa keisari Neron henkilääkäriä Andromakhos vanhempaa nimitettiin arkkiatriksi. Ruotsissa arvonimi myönnettiin viimeisen kerran vuonna 1856. Sen jälkeen arkkiatri on nimityksenä ollut Suomen lisäksi käytössä vain katolisen kirkon paavin henkilääkärillä.
Kokemus ja tiede käsi kädessä
Pelkosen puhe- ja kirjoituskokoelma toimii hyvänä lunttilappuna niille, jotka pähkäilevät minkä tahansa puheen tai artikkelin laatimisen kanssa. Vaikka kirjan aihepiirit eivät olisikaan yhtä työn alla olevan tekstin kanssa, Pelkosen taito itsensä ilmaisijana on verraton. Se pohjautuu valtaisaan lukeneisuuteen ja turvaa kunnioitettujen lääketieteen suurten auktoriteettien ajatuksiin.
Pelkonen osaa siteerata niin antiikin filosofeja kuin tämän päivän ajattelijoita – ja taidolla. Jopa niinkin mielikuvituksellisen ammatin harjoittajat kuin runoilijat pääsevät hänen todistaja-aitioonsa. Vaikka kyse on enimmäkseen lääkereille tarkoitetuista evästyksistä, Lassi Nummi, Claes Anderson ja Eeva-Liisa Manner antavat kirjoittajan käyttöön oivallisia sitaatteja.
Selviä kannanottoja sisältyy lääkärilehti Duodecimin artikkeliin vuodelta 2019. Pelkonen korostaa rokotusten merkitystä: vain niiden avulla voidaan hävittää sairauksia ihmisten keskuudesta:
”Kuten esimerkiksi isorokko ja pian polio sekä moni muu tartuntatauti. Ellei Helsingin Sanomissa laajasti kuvattu pietarsaarelainen kieltäjähenki leviä kansan keskuuteen ja pilaa koko juttua. Sitäkin voi kysyä, kuinka perusteltua on julkaista laajaa juttua vakavasta aiheesta, jossa puurot ja vellit menevät perusteellisesti sekaisin.”
Tuota voisi jatkaa kysymällä: minkälaista tiedon välittämistä on se, jossa tiede ja sen edustaja asetetaan ”tasavertaiseen” asetelmaan väittelemään terveyspopulistin kanssa. Ko. lehden tuore päätoimittaja julisti tehtäväänsä astuttuaan muuta vuosi sitten, että ns. klikkijournalismista oltaisiin luopumassa. Paljon luvattu, liikaa.
Ken Helsingin syöpäsairaalaan käy, tutustukoon tähän toivoa jakavaan edesmenneeseen lääkäriin ja hänen merkillisten kilpikaarnasta veistämiensä hahmojen kokoelmaan. Kullakin meistä on hullutuksia, mutta Pelkosen ITE-taiteen harrastus oli vuolla kaarnasta Tuohelan kylän pieniä ihmishahmoja.
Mauttomalla terveyspaatoksella ratsastaville Risto Pelkonen herkuttelee kertomalla USA:n ammoisista presidentin vaalitaistoista, kun ehdokkaat Bob Dole ja Bill Clinton ottivat yhteen:
”Dole kertoi arvovaltaiselle kuulijakunnalle, että hän on kevyempi kuin Bill Clinton, hänen verenpaineensa on matalampi ja kolesteroliarvonsa on pienempi – ja siksi hän on myös parempi presidentti. Muutamaa tuntia myöhemmin Clinton vastasi haasteeseen ilmoittamalla samalle joukolle, että hänen sydämensä sykkeen nopeus on pienempi. En tiedä, oliko valitsijoille sydämen syke tärkeämpi mittari kuin konsanaan kolesteroli tai veranpaine, mutta Clinton valittiin.”
Arkkiatri Risto Pelkonen: Toivo on parantajan paras viesti. Kustannus Oy Duodecim 2026.