”Arkipyhien sijainnilla ei merkitystä Suomen talouskehityksen kannalta”

Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen mielestä arkipyhien siirtämiselle on vaikea löytää taloudellisia perusteita.

Laaninen muistuttaa mieliin edellisen kerran, kun arkipyhät siirrettiin viikonloppuun 1970-luvulla yhteiskunnallisesti kuumissa tunnelmissa.

– Kirkko suostui silloin siirtoon turvatakseen yhteiskuntarauhan. Varsin pian kirkon puolella kuitenkin koettiin, että ratkaisu oli virhe, kertoo Laaninen.

Kirkon edustajat ovat torjuneet tämän uuden ehdotuksen jyrkästi omista lähtökohdistaan. Laanisen mukaan ajatukselle on vaikea löytää myöskään taloudellisia perusteluja, mikä selviää tarkastelemalla hiukan Suomen taloushistoriaa.

Arkipyhät olivat viikonlopun yhteydessä noin 20 vuotta. Sinä aikana Suomen markka devalvoitiin useaan otteeseen, ja 1990-luvun vaihteessa maa syöksyi syvään lamaan. Työmarkkinajärjestöt tekivät tämän ajanjakson aikana myös ratkaisuja, jotka vaikuttivat työaikoihin enemmän kuin arkipyhien siirto, Laanila muistuttaa.

Sinä aikana, kun arkipyhät ovat olleet omilla paikoillaan toiset 20 vuotta, Suomessa on koettu ensin historiallinen talouden nousu Nokia-ilmiöineen. Viime vuodet maata on koetellut kansainvälinen finanssikriisi ja julkisen talouden krooninen alijäämä.

– On mahdotonta osoittaa, että arkipyhien sijainti olisi vaikuttanut Suomen talouskehitykseen suuntaan tai toiseen. Siksi tätä kysymystä on harkittava muilla kuin taloudellisilla perusteilla, Laaninen perustelee.

Laaninen muistuttaa myös, että työmarkkinajärjestöt voivat omilla sopimuksillaan vaikuttaa työaikoihin, kuten ne ovat tehneet läpi historian tähänkin saakka.

Mainos