Verkkouutiset

Arkadia-seura vaatii pienten teattereiden rahoituksen turvaamista

Teattereihin kohdistuvia leikkauksia pitäisi taiteilijoiden ja kansanedustajien Arkadia-seuran mielestä porrastaa niin, että myös pienten teattereiden toimintaedellytykset säilyisivät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yksikköhinnan leikkausten vaikutukset ovat Arkadia-seuran mukaan kohtalokkaat monille pienille teattereille, sillä niiden toimintaa tuetaan valtionosuuksilla, joiden määrään vaikuttaa muun muassa toteutuneisiin kustannuksiin perustuva yksikköhinta.

Seuran mukaan vaikutukset ovat paljon suuremmat kuin 3,5 prosenttia, joka leikataan ensi vuoden määrärahoista. Leikkausten todellinen suuruus on joillekin teattereille jopa 15 prosenttia, sillä osa teattereista menettää seuran mukaan myös henkilötyövuosiaan ja lisäksi indeksikorotusten jäädyttämiset pahentavat tilannetta.

Teattereihin kohdistuvia leikkauksia tulisi seuran mielestä porrastaa niin, että myös pienten teattereiden toimintaedellytykset säilyisivät. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta parantavan kärkihankkeen määrärahoja olisi järkevää ohjata myös jo olemassa olevien rakenteiden kautta.

Lisäksi kärkihankkeiden suunnittelussa olisi seuran mukaan myös hyvä käyttää taidealan toimijoiden asiantuntemusta.

Arkadia-seurassa on jäseninä nykyisiä ja entisiä kansanedustajia sekä kulttuurielämän vaikuttajia. Puheenjohtajana toimii kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.) ja varapuheenjohtajana Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)