Arctia Shippingin koko laivasto on uusittava 15 vuodessa

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on linjannut valtion täysin omistaman Arctia Shipping Oy:n tulevaisuutta.

Omistaja tukee Arctia Shippingin liiketoimintaa napa-alueilla. Omistajan näkemyksen mukaan kuitenkin koko liiketoiminta-alueen kilpailua on kyettävä lisäämään, johon yhtiön on pystyttävä vastaamaan.

Arctian Shippingin laivasto on kokonaisuudessaan uusittava vuoteen 2029 mennessä. Laivaston uusimisen kokonaisinvestointi on noin miljardi euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jäänmurron hinnankorotuspaineiden laskemiseksi ja uusien jäänmurtajien rahoittamiseksi yhtiön on pystyttävä nostamaan laivaston käyttöastetta.

Linjaus perustuu valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston, liikenne- ja viestintäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtiovarainministeriön yhteiseen valmisteluun.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tärkeintä on Suomen merialueiden jäänmurron ja talvimerenkulun turvaaminen. Nyt päätetyillä järjestelyillä se toteutetaan kustannustehokkaalla tavalla ja valtion taloutta rasittamatta, toteaa valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.).

Liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa valmistelut Liikennevirastolle tilatun jäänmurtajan myymiseksi. Viraston ydintehtäviin ei kuulu jäänmurtajan omistaminen, vaan talvimerenkulun edellytysten turvaaminen jäänmurtopalveluita tilaamalla.

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Itämeren jäänmurron tarpeet määritetään liikenne- ja viestintäministeriön johdolla yhteistyössä valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston, työ- ja elinkeinoministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa.

Mainos