Sosiaalidemokraattien kannatus putosi heinäkuun alussa julkaistussa Ylen gallupissa 18,2 prosenttiin. Vuoden 2015 eduskuntavaalien tappion jälkeen välillä suosituimmankin puolueen viittaa kantaneen SDP:n kannatus on silti yhä 1,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vaaleissa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei allekirjoita usein kuultuja väitteitä siitä, että puolue pärjää, koska sen ei tarvitse tehdä mitään, samalla kun hallitus painii vaikeiden päätösten kanssa.
– Kannatuksemme on heilunut 20 prosentin päällä. Kun kilpailukykysopimusta lähdettiin tukemaan, toi se meidän kannatustamme alas varmaan neljä prosenttiyksikköä, Antti Rinne arvioi Verkkouutisten haastattelussa Porin SuomiAreenassa.
– Ymmärrän hyvin, että ihmiset, jotka menettävät 30 prosenttia lomarahoistaan tai joille tulee 24 tuntia lisää työaikaa, ihmettelevät, miksi SDP:n puheenjohtaja tukee tällaista ratkaisua.
Rinteen mukaan tilanteessa oli kyse kahdesta pahasta pienemmästä.
– Vaihtoehtona olivat pakkolait, joilla olisi viety sopimusyhteiskunnalta iso elementti pois.
Suomen Yrittäjät ehdotti hiljattain, että yleissitovuus tulisi rajata koskemaan ainoastaan vähimmäispalkkoja. Toinen vaihtoehto olisi luopua yleissitovuudesta kokonaan ja säätää palkan vähimmäistasosta lailla. Muutos loisi yrittäjien mukaan työpaikkoja.
Rinne torjuu ehdotuksen. Hänen mielestään nykyinen yleissitovien työehtosopimusten järjestelmä on toimiva, eikä sitä tule kaventaa.
– Siellä on asioita, jotka ovat vuosien mittaan syntyneet osapuolten välisinä käytäntöinä. En näe mitään syytä järjestelmän muutokselle tässä suhteessa.