Antti Rinne TS:ssa: Sote liian suuri vain hallituspuolueiden valmisteltavaksi

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo Turun Sanomissa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on liian iso hanke pelkästään kolmen hallituspuolueen valmisteltavaksi.

– Viime vaalikaudellahan kaikki puolueet olivat mukana uudistusta tekemässä. Me oletimme, että sama käytäntö olisi jatkunut myös vaalien jälkeen, mutta käytännössä sotea linjaavat tällä hetkellä hallituspuolueet, eikä muilla ole vaikutusmahdollisuutta, Antti Rinne sanoo.

SDP aikoo esittää hallitukselle, että kaikki puolueet otettaisiin mukaan valmistelutyöhön. Rinne toivoo, että muut oppositiopuolueet yhtyvät hänen aloitteeseensa.

– Sotessa mennään niin syvälle yhteiskunnan rakenteisiin, että niistä pitäisi meidän mielestämme sopia laajasti kaikkien puolueiden kesken. Ei voi olla niin, että tulevaisuudessa jokainen hallitus muokkaa vaalien jälkeen sote-järjestelmää oman näkemyksensä mukaiseksi. Tästä syystä kaikkien olisi saatava olla mukana valmistelussa, Rinne katsoo.

Hän ei usko, että hallituksen itselleen asettama aikataulu sote-uudistuksen läpiviemiselle pitää. Uudistus voi monesta kohtaa törmätä perustuslakiin, kuten kävi viime vaalikaudella, Rinne arvelee.

Mainos