SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii hallitusta luopumaan suunnitelmistaan heikentää irtisanomissuojaa. Rinteen mukaan hallituksen esitys työntekijöiden irtisanomisen helpottamisesta voitaisi korvata tarjoamalla pienyrityksille julkista neuvontaa työelämän pelisääntöjen ja normien tulkinnassa.
– Se loisi huomattavasti paremman pohjan pienille yrityksille pärjätä rekrytointien epäonnistumisen varalta kuin työtä tekevän ihmisen turvan heikentäminen.
Puolueen puheenjohtajan mukaan irtisanomissuojan heikentäminen on menneisyyden politiikkaa, jossa kuvitellaan, että työntekijöitä rankaisemalla yritysten tilanne paranisi. Rinne kutsuu kirjoituksessaan Juha Sipilän (kesk.) hallitusta ‘suurimmaksi työmarkkinahäiriköksi’ sekä kulunutta hallituskautta ‘melkoiseksi sekoiluksi ja sähläilyksi’.
– Nyt olisi korkea aika lopettaa epävakauden ja epävarmuuden sekä ristiriitojen synnyttäminen työmarkkinoilla. Hyvä alku siihen olisi luopua älyttömästä ajatuksesta jakaa yritysten koon mukaan palkansaajat vuohiin ja lampaisiin työsuhdeturvan heikentämisen kautta.
– Hallituksen pitäisi herätä ja ymmärtää, että olemme kohta 2020-luvulla, Rinne toteaa.