Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) kertoi Ylen Ykkösaamussa odotetun uutisen: hän aikoo haastaa Jutta Urpilaisen SDP:n puoluekokouksessa ensi keväänä.
– Olen päätynyt siihen, että lähden ehdokkaaksi.
Rinne on toiminut pitkään ammattiyhdistystehtävissä, Erton puheenjohtajana aiemmin ja vuodesta 2005 toimihenkilöliitto Pron puheenjohtajana.
Paineet Jutta Urpilaista kohtaan ovat kasvaneet vaatimattoman kannatuksen takia. Häntä on erityisesti arvosteltu yhteisöveron alentamispäätöksestä. Rinteen taakse on kerääntynyt joukko ay-aktiiveja. Rinteen ehdokkuudesta on spekuloitu jo pitkään.
– Tarvitaan voimia ja vastavoimia. SDP on välillä voima ja välillä vastavoima, Rinne luonnehti puoluetta.
Hänen mukaansa SDP:n linjaa pitää muuttaa, koska maailma on muuttunut. Rinteen mukaan esimerkiksi puheet työn tarjonnan lisäämisestä pitää lopettaa ja panostaa talouskasvuun. Rinne tarjoaa johtajuutta SDP:n kannattajille.
– Jacob Söderman totesi, että SDP on kuin sotajoukko, joka vaeltaa ilman kompassia vieraalla maalla, Rinne sanoi.
Hän kertoi tarjoavansa demareille nyt ennen kaikkea linjakeskustelua. Urpilaisen piikkiin hän ei ainakaan julkisesti puolueen vaikeaa tilannetta laita.
– Jutta on hyvä ihminen, Rinne luonnehti.