Hallitusneuvotteluja johtava SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan hallitusneuvottelujen työryhmien tilannekuvat on saatu tiistaina valmiiksi. Rinne arvioi aiemmin, että ainakin osa tilannekuvista valmistuu tiistain aikana.
− Tilannekuvat ovat kasassa, ja pikkuhiljaa mennään keinoihin. Kyllä tässä eteenpäin mennään, Antti Rinne kommentoi medialle neuvottelujen kulkua.
Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen työmarkkinaennusteen mukaan työllisyyden kasvun ennustetaan puolittuvan edellisvuoteen verrattuna sekä tänä että ensi vuonna. Antti Rinteen mukaan työllisyyskuvaan on osattu varautua valtiovarainministeriön virka-arvioiden perusteella.
− Meillä on olemassa työllisyyteen vaikuttavia elementtejä työpöydissä aika paljonkin, Rinne sanoo.
Hallitusneuvotteluja käy kahdeksan niin sanottua ilmiöryhmää ja 10 alaryhmää. Rinteen mukaan myös taloutta koskevassa ilmiöryhmässä on saatu aikaan yhteinen tilannekuva puolueiden välillä.
− En ole ehtinyt sitä vielä lukea läpi, mutta ymmärtääkseni se on yhteinen esitys siitä mikä tilannekuva on.
Rinne ei kommentoi konkreettisia keinoja, joilla työllisyysastetta ollaan nostamassa. Iltalehti uutisoi tiistaina hallitusneuvottelulähteisiinsä pohjaten, että hallitusneuvotteluissa olisi päätetty kirjata hallitusohjelmaan oppivelvollisuuden pidentäminen toiselle asteelle.
− Iltalehdellä oli ymmärtääkseni kolme lähdettä. Itse en aio olla neljäs lähde, joka vahvistaisi tai kieltäisi tiedon.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on kertonut huolestaan, että keskusta on lähdössä velkaantumisen tielle hallitusneuvotteluissa.
− Voin vakuuttaa Petteri Orpolle huolehtivamme siitä, että finanssitalouskin pysyy järkevissä puitteissa, Antti Rinne sanoo.