SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan Euroopan unionin pitää olla reilun ja sääntöperusteisen kaupan edistäjä niin sisämarkkinoilla kuin myös globaalisti.
– Vapaakauppa on sääntöperusteista kaupankäyntiä. Se on ollut yksi keskeinen hyvinvoinnin edistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden vahvistaja. EU:n pitää ottaa vahva ote, jotta saadaan palautettua kauppasodan riskien varjossa reilu ja sääntöperusteinen vapaakauppa maailmaan, Antti Rinne sanoi SDP:n eurovaaliohjelman julkistamistilaisuudessa maanantaina.
Se edellyttää Rinteen mukaan sitä, että vapaakaupan yhteydessä vahvistetaan ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien noudattamaista ja niiden sanktiointia.
– Siten, että ne ovat samalla tavalla kuin muut sopimusmääräykset sellaisia, joita sanktioidaan ja noudatetaan tehokkaasti.
Varautuminen kriiseihin
SDP:n mukaan talous- ja rahaliittoa on yhä kehitettävä vastaamaan paremmin mahdollisiin kriiseihin, ja ratkaisujen tulee olla Suomelle reiluja.
– Talous- ja rahaliiton kehittäminen ja varautuminen paremmin tuleviin mahdollisiin kriiseihin on meidän näkökulmastamme tärkeää, Rinne totesi.
– Niitä ihan varmasti tulee tulevien vuosikymmenten aikana, ja sen takia täytyy olla valmiutta viedä talous- ja rahaliittoa eteenpäin.
Rinteen mukaan pankkiunioni pitää saattaa loppuun.
– Meidän täytyy Euroopan vakausmekanismin rinnalla kehittää Euroopan valuuttayhteistyötä siten, että valuuttaunionilla on riittävä itsenäinen kyky ratkaista asioita tavalla, joka irrottaa sen kansallisvaltioiden päätöksenteosta.
– Tietyt yksittäiset asiat ovat tulossa aika nopeasti päätöksentekoon ennen kuin uusi parlamentti ja komissio aloittavat. Me joudumme todennäköisesti siihen puheenjohtajakaudella paneutumaan entistä enemmän.
Omista veloista huolehdittava
SDP:n ohjelmassa korostetaan, että EU-sääntely ei saa estää maiden tulevaisuusinvestointeja tai vahvistaa suhdanteita.
– Euroopan ja nimenomaan euroalueen sääntöjä pitää pystyä tulkitsemaan siten, että ne mahdollistavat investoinnit tulevaisuuteen eivätkä pakota tekemään myötäsyklistä politiikkaa, Rinne sanoi.
Myötäsyklisyys tarkoittaa sitä, että finanssipolitiikka on elvyttävää noususuhdanteissa ja kiristävää laskusuhdanteissa.
Rinteen mielestä EU: säännöt ovat yksioikoisia lyhyen tähtäimen finanssipolitiikkaa tehtäessä. Demareiden mielestä järkevillä tulkinnoilla näitä sääntöjä voidaan laventaa.
– Suomessa on keskusteltu siitä, että työllisyysasteen kasvattamiseksi on välttämätöntä vahvistaa toiseen asteen koulutusta. Se on reilut sata miljoona euroa.
– Aika monella puolueella on tavoitteena se, että bkt-suhteessa päästäisiin neljään prosenttiin TKI-toiminnassa. Sekin vaatii taloudellisia satsauksia.
Rinteen mukaan satsauksien tekeminen ei saa estyä sen takia, että eurooppalaisia sääntöjä tulkitaan liian tiukasti.
Rinne kuitenkin korostaa, että samaan aikaan täytyy huolehtia siitä, että pitkällä aikavälillä pidetään kiinni yhteisistä eurooppalaisista säännöistä.
– Jokainen maa vastaa itse omista veloistaan ja huolehtii omasta talouspolitiikastaan siten, että asiat tulevat hoidettua.