SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vahvistaa, että SDP:n mukaan työllisyystoimista on päätettävä syksyn aikana.
– Kyllä SDP:n eduskuntaryhmä on sitoutunut siihen, että tehdään tänä syksynä päätökset siitä, että laskennallisesti 30[nbsp]000 työpaikkaa saadaan aikaiseksi. Sen lisäksi tarvitaan myöhemmin lisää, Antti Lindtman sanoi puoluejohdon Facebook-livessä tänään tiistaina.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi heinäkuussa, että päätökset työllisyystoimista pitää olla tehtynä tämän vuoden puolella. Alunperin päätökset 30[nbsp]000 uudesta työllisestä piti tehdä syyskuun budjettiriihessä, ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on pitänyt kiinni tästä.
Valtiovarainministeriön virkamiesten viime viikolla julkaistu työllisyyspaketti on Lindtmanin mukaan ”ihan noteeraamisen arvoinen”.
– Siellä oli paljon sellaisia keinoja, joita voi peukuttaa. Siellä tunnustetaan palkkatuen tärkeä rooli, palveluiden siirtäminen lähelle ihmisiä kuntiin, Lindtman luetteli.
Työttömyysturvasta Lindtman sanoi, että jos nyt tässä miinusmerkkisessä suhdannetilanteessa lähdettäisiin leikkaamaan rajusti työttömyysturvaa, niin sen vaikutus voisi olla negatiivisempi luottamuksen rapautumisen kannalta.
– Kiistatta ikääntyneiden päässä on rakenteellisia ongelmia ja niihin pitää kiinnittää huomiota ja siellä pitää löytää tasapaino turvan ja jouston kannalta, Lindtman sanoi.
Valtiovarainministeriön virkamiesten mukaan eläkeputkesta ja kaikista muista varhaisista työelämän poistumisväylistä pitäisi luopuminen ja tiukentaa niiden sääntöjä.
SDP:n eduskuntaryhmä on kokoontunut kesäkokoukseen Helsinkiin. Pääministeri Sanna Marin ilmoitti aamulla, että hänellä on lieviä hengitystieoireita ja hän osallistuu kesäkokoukseen etänä.
Lue myös:
Uusi työllisyystoimi pöydälle: päivähoitomaksujen alentaminen





