– Perussuomalaisten tämänpäiväisen linjauksen vuoksi nyt on tärkeää kuulla nopeasti hallituksen kanta. Jos hallitus muuttaa valtion linjauksia lentokentän sulkemisen suhteen, tieto tarvitaan nopeasti niin alueen yrittäjille, valtion toimijoille kuin kuntapäättäjillekin, Antti Lindtman toteaa tiedotteessaan.
Perussuomalaisten puoluehallitus päätti sunnuntaina, että puolue tukee Malmin lentokentän säilyttämistä. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.
Lindtmanin mukaan epämääräisyys asiassa on haitaksi niin alueen yrittäjille ja muille toimijoille kuin koko seudun kehitykselle.
Hänen mukaansa hallituksen on nyt myös tarpeellista avoimesti kertoa, mitä hallitusneuvotteluissa on Malmin lentokentän kohtalosta sovittu.
– On ymmärrettävää, ettei Helsingin kaupunki tai alueen muut kunnat voi ryhtyä kenttäoperaattoriksi. Kyseessä on kaikissa tapauksissa valtion toiminnoista, joissa päätös kuuluu maan hallitukselle.