Antti Lindtman jatkaa Sdp:n ryhmäjohtajana yksimielisesti

Krista Kiuru ei asettunut vastaehdokkaaksi keskiviikkoaamun valinnassa.

Eduskuntaryhmät valitsivat keskiviikkona aamupäivällä johtonsa. Uusille valtiopäiville kokoontuva eduskunta valitsee puolenpäivän aikaan puhemiehistönsä.

Sdp:n ryhmäjohtajana valittiin yksimielisesti jatkamaan Antti Lindtman.

Keskiviikkoaamuna Lännen Media kertoi muun muassa Pohjolan Sanomien jutussa, että entinen opetusministeri Krista Kiuru ei ollut asettumassa vastaehdokkaaksi. Krista Kiuru sanoo pyrkivänsä viikonvaihteessa Lahden puoluekokouksessa Sdp:n puoluevaltuuston johtoon.

Sdp:n ryhmän varapuheenjohtajiksi valittiin Johanna Ojala-Niemelä ja Suna Kymäläinen.

Mainos