Kansanedustaja Antti Lindtman ei ole tyytyväinen hallituksen tuoreeseen budjettiin. Lindtman kertoo Helsingin Sanomissa, että olisi nykyisessä suhdannetilanteessa toivonut enemmän sijoituksia tulevaisuuteen.
Kansanedustajan mukaan työmarkkinoita pitäisi uudistaa vastaamaan paremmin tuleviin suhdannevaihteluihin. Lindtman ehdottaa palkkoihin suhdannetilanteen mukaan liikkuvia tulos- ja voittopalkkioita.
Tämä tarkoittaisi sitä, että työntekijöillä olisi mahdollisuus saada yrityksen hyvästä tuloksesta osuutensa tulospalkkiona. Kun yrityksellä menisi huonosti, tulospalkkiosta tingittäisiin.
Uudistus vaatisi Lindtmanin mukaan muutoksia työehtosopimuksiin ja lainsäädäntöön, sillä työntekijöiden pitäisi päästä nykyistä paremmin vaikuttamaan yritysten sisällä. Kansanedustaja parantaisi henkilöstön tiedonsaantioikeuksia ja päästäisi työntekijät osallistumaan yritysten hallintoon.
– Vaikea kuvitella, että työntekijäpuolella nähtäisiin vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen huonona. Työnantajapuolella ymmärretään myös, että kun koko henkilöstö on mukana yrityksen tarinassa, se on pidemmän päälle kaikkien etu, Lindtman toteaa.