Keskusta ei kannata eläkeiän nostoa tai eläkkeistä leikkaamista, linjaa puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen Iltalehdelle.
Aiemmin syyskuussa keskustan entinen puheenjohtaja Annika Saarikko kritisoi Helsingin Sanomien haastattelussa hallituksen päätöstä leikata suurituloisten verotusta ja suojata eläkeläiset leikkauksilta. Saarikko kertoi kantavansa huolta etenkin nuorista sukupolvista ja siitä, luottavatko ihmiset enää nykyisen yhteiskuntamallin olevan kaikkia varten.
Kurvinen kertoo pitävänsä Saarikon puheenvuoroa eräänlaisena arvokeskusteluna. Hänestä Saarikko ei suoraan edes vaatinut eläkeläisiltä leikkaamista.
– Enemmän sellainen, että ei voi olla niin, että vain ikään kuin nuoret ovat maksajina vaan myös laaja eläkeläisväestö. Sinänsä minun mielestäni se oli arvokasta eettistä pohdintaa, Kurvinen pohtii Iltalehdelle.
– Jokaisen ikään kuin suomalaisen väestöryhmän pitää miettiä, mikä on fair share eli oikea osuus taakasta.
Kurvisesta Saarikon puheenvuoro oli hänen henkilökohtainen mielipiteensä. Hän muistuttaa, että keskustan vaihtoehtobudjetit eivät esitä leikkauksia eläkkeistä, eikä keskusta halua ”mitään leikkauksia paukutella lisää pöytään”.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja kertoo myös keskustelleensa ikäihmisten kanssa ja havainnut, että moni hyvätuloinen eläkeläinen ei kaipaa veronalennuksia, koska tietää niiden hinnan nuorille ja lapsiperheille.
Tästä huolimatta Kurvisella on selvä linja eläkkeiden suhteen.
– Emme kannata eläkkeiden leikkaamista tai eläkeiän nostamista, Kurvinen tiivistää.





