Antti Kaikkonen: Kumppaneiden kanssa harjoitellaan pahan päivän varalle

Puolustusministeri korostaa kansainvälisen yhteistyön vahvistavan Suomen puolustuskykyä.
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen (vas.) ja puolustusministeri Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen (vas.) ja puolustusministeri Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan maanpuolustuksen peruskivi on edelleen itsenäinen ja uskottava oma puolustuskyky.

Hän viittaa syyskuussa julkaistuun puolustusselontekoon, jossa todetaan myös, että kansainvälinen puolustusyhteistyö vahvistaa Suomen puolustuskykyä.

– Teemme yhteistyötä keskeisimpien kumppanimaiden kanssa ja rakennamme kykyä toimia yhdessä, niin hyvänä kuin pahanakin päivänä. Tämä sisältää niin yhteisen tilannekuvan, sotilaallisen toiminnan kuin vaativan harjoitustoiminnankin, ministeri Kaikkonen sanoi 238. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla maanantaina.

Hän korostaa, kuinka puolustusyhteistyö luo edellytyksiä poliittisen ja sotilaallisen avun pyytämiselle ja vastaanottamiselle tarvittaessa, erikseen niin päätettäessä.

– Se myös vahvistaa uhkien ennaltaehkäisyä ja kohottaa Suomea kohtaan kohdistettavien sotilaallisten toimien kynnystä. Puolustuksemme ytimessä on ajatus siitä, että me emme valmistaudu sotaan, vaan siihen, että emme koskaan enää sotaan joutuisi.

– Meille läheisin kumppanimaa on Ruotsi, jonka kanssa meillä on vuosisatainen yhteinen historia. Suomen ja Ruotsin välinen sotilaallinen yhteistyö on jo usean vuoden ajan laajentunut ja syventynyt. Tavoitteena on luoda Suomen ja Ruotsin sotilaalliselle yhteiselle toiminnalle ja yhteisille operaatioille pysyvät edellytykset kaikkia olosuhteita varten.

Poimintoja videosisällöistämme

Kaikkosen mukaan tulee kuitenkin muistaa, että Suomi-Ruotsi yhteistyösopimus ei ole valtiosopimus, joka edellyttää toisen maan puolustamista kriisitilanteessa. Kumpikin maa valmistautuu hoitamaan puolustuksensa lähtökohtaisesti itsenäisesti, mutta normaaliolojen aikana harjoiteltu yhteistyö mahdollistaa nopean ja saumattoman avun antamisen ja saamisen, jos maat niin päättävät.

– Viime aikoina olemme tiivistäneet yhteistyötä myös Norjan kanssa. Vuonna 2020 Suomi solmi aiejulistuksen yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa yhteistyön tiivistämisestä pohjoisilla alueilla. Julistus ei ole velvoittava, vaan se kertoo poliittisesta tavoitteesta kehittää yhteistoimintaa. Tämä on luontevaa, sillä ilmavoimilla on jo nyt säännöllistä rajat ylittävää harjoitustoimintaa Ruotsin ja Norjan kanssa.

Pohjoismainen puolustusyhteistyö

Kaikkonen kuvailee pohjoismaista puolustusyhteistyötä joustavaksi ja pragmaattiseksi. Eri pohjoismailla on keskenään niin kahdenvälisiä kuin myös kolmenvälisiä järjestelyjä.

Suomi on kuluvan vuoden ajan ollut pohjoismaisen Nordefco-puolustusyhteistyön puheenjohtaja. Nordefco-yhteistyöhön kuuluvat Suomen lisäksi, Ruotsi, Norja, Tanska sekä Islanti. Nykymuotoinen monenkeskinen pohjoismainen puolustusyhteistyö perustuu puolustusministerien vuonna 2009 allekirjoittamaan yhteistyöasiakirjaan.

– Pohjoismainen puolustusyhteistyö on laajentunut ja syventynyt runsaan kymmenen vuoden aikana. Yhteistyö heijastaa myös laajempia muutoksia, joita turvallisuusympäristössämme sekä puolustuspoliittisessa dialogissa on tapahtunut.

– Vuosien mittaan monet Nordefcon alla tehdyt aloitteet ovat vakiintuneet osaksi arkista, sotilaallista yhteistoimintaa pohjoismaisten välillä. Haemme jatkuvasti mahdollisuuksia työn laajentamiselle ja syventämiselle.

Mainos