Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen vaatii pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ajaman Länsirata-hankkeen keskeyttämistä. Hänen mukaansa niin sanottu Turun tunnin juna on syytä keskeyttää maailmanpoliittisen tilanteen sekä heikosti voivan Suomen valtion talouden vuoksi, kertoo Iltalehti.
Puheenjohtaja muistuttaa, että Helsingin ja Turun välillä on jo toimiva ratayhteys. Länsiradalla ei siis ole suurta turvallisuuspoliittista merkitystä, Kaikkonen arvioi. Sen sijaan ratahankkeissa tulisi keskittyä Itä-Suomeen ja pohjoiseen.
– Priorisoisin nykyisen rataverkon, esimerkiksi Savon ja Karjalan ratojen ja pääradan parantamista, Kaikkonen sanoo. Myös pohjoisen ratayhteyksiä on hänen mukaansa syytä tarkastella.
Kansanedustaja huomauttaa, että Nato-rahoitusta on mahdollista saada hankkeille, joille löytyy turvallisuuspoliittiset perusteet. Siksikin itäisen Suomen ratahankkeet olisivat kannattavampia, hän arvioi.
Tunnin junan arvioitu hinta on tällä hetkellä 400 miljoonaa euroa. Tämän kokoluokan liikennehankkeissa tulisi käydä parlamentaarista keskustelua kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa, Kaikkonen arvioi. Uudet ratahankkeet vievät useita vaalikausia, hän perustelee.
Kaikkosen mukaan nyt on viimeinen hetki keskeyttää hanke.
– Alkaa olla viimeiset hetket viheltää peli poikki. Siihen pilliin kyllä kannattaisi tarttua, kommentoi Kaikkonen Iltalehdelle.