Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ei keskiviikkona halunnut kommentoida kansanedustaja Mikko Kärnän tiedotetta. Siinä Kärnä sanoi, että keskustan eduskuntaryhmän 15 fundamentalistia sai alkoholikiistassa kaiken.
– No, Kärnä lähetti tiedotteen, Antti Kaikkonen kuittaa Verkkouutisille.
Kaikkosen mukaan asia jakaa kansalaisten mielipiteitä.
– Alkoholi lämmittää tunteita, se on ihan totta. Mutta en usko että tällä mitään dramaattista vaikutusta (keskustan) kannatukseen on.
– Osa kannattajista pitää hyvänä että limuviinat eivät tule, osa huonona, Kaikkonen toteaa.
Ryhmäjohtaja harmittelee, että he olisivat kyllä olleet valmiita kannattamaan kokonaisuudistusta.
– Vain tässä yhdessä ainoassa asiassa toivottiin, että olisi voinut äänestää oman harkinnan mukaan. Yksi ainoa asia, missä toivottiin, että olisi voinut käyttää omaa järkeä, niin se oli sitten naapurille liikaa.
Antti Kaikkonen ei sano uskovansa, että kokonaisuudistus enää palaa pöydälle. Sen osien eteenpäin viemistä hänen mukaansa kuitenkin kannattaa harkita.
– Esimerkiksi ravintoloiden norminpurku, sillä rintamalla kannattaisi edetä, ja pienpanimoiden suoramyyntioikeus.
Kaikkonen sanoo panneensa merkille kokoomusjohtaja Petteri Orpon twiitin, jonka mukaan kokonaisuudistus ei jää tähän.
– Näitä on nyt kyllä eduskuntaryhmien puheenjohtaiien kesken sovittu ja puhuttu, että johtopäätös olisi tämä… Katsotaan nyt, keskusteleeko hallitus tästä asiasta.
– Olisin yllättynyt, jos kokonaisuudistus vielä ponnahtaisi jostain pöydälle, kokonaisena.