– Nyt Suomen pitäisi aktivoitua prosessissa ja aloittaa oma kampanjansa viraston saamiseksi tänne. Jälkeenpäin on turha voivotella, kansanedustaja Antero Laukkanen (kd.) toteaa tiedotteessaan.
Mainos - sisältö jatkuu alla
Lontoossa toimivalle Euroopan lääkevirasto EMA:lle etsitään uutta sijoituspaikkaa Brexitin takia. Laukkasen mukaan toiset maat ovat olleet hakuprosessissa toisia aktiivisempia.
Mainos - sisältö jatkuu alla
Suomen hallitus ei ole vielä Laukkasen mukaan pystynyt tekemään päätöstä siitä, mihin kaupunkiin EMA voitaisiin Suomessa sijoittaa. Muutama kaupunki on kuitenkin jo ilmoittanut kiinnostuksensa lääkeviraston mahdolliseksi kohdekaupungiksi.
Laukkanen ehdottaa kaupungiksi Espoota sen kansainvälisen ympäristön ja hyvän koulutustason vuoksi.