Perhevapaalla oleva keskustan kansanedustaja, ensi syksynä ministeriksi palaava Annika Saarikko kirjoittaa puppulogiasta kolumnissaan Suomenmaassa.
Hän kertoo keskittyneensä liikennevaloissa kuuntelemaan uutispätkää, jossa liikenneministeri Sanna Marinin (sd.) sitaatti vilisi politiikan puppulogiaa: ”Politiikkatoimenpide, tiekartta, hallituskausi…”.
Annika Saarikko noteeraa liikennepäästöjen puolitusselvitystä ja autoilun mahdottomuutta kommentoineen myös valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.), mutta ilahduttavalla tavalla: ”Kyllähän se tietysti yksi ratkaisu on, mutta ei sovi vaan minun arvomaailmaan”.
– Sanon heti alkuun, että minusta ei ole heittelemään ensimmäisiä kiviä. Eikä toisiakaan. Niin monta kertaa olen ollut tilanteessa, jossa kulman takaa toimittaja on tymäyttänyt mikrofonin eteeni ja samaa puppua on päästänyt minunkin suuni. Tämän esimerkin sannamarin voisi olla kuka tahansa meistä päättäjistä, Annika Saarikko kirjoittaa.
– Kun asioita vilisee silmissä, perehtyä pitäisi paperipinoon per päivä ja ajattelemiseen aikaa on aidosti korkeintaan hissimatkojen verran, politiikan merkilliseen hallinto- ja puolueterminologiaan turvautuu kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
– Kielikin köyhtyy, kun kaunokirjallisuudelle jää liian vähän aikaa – sitä vaan toistaa samoja käsipareja ja herkkiä korvia.
Annika Saarikko sanoo kaipaavansa jotakin Timo Soinin retoriikasta kovasti, vaikka hän meni monta kertaa jutuissaan överiksi.
– Liian harvoin puhumme politiikassa ihmiselle. Sille, josta mielellämme puhumme Pihtiputaan mummona, tavan tallaajana tai ihan vaan kansalaisena. Jo tapa puhua ”niistä ihmisistä tuolla turuilla ja toreilla” kertoo, että hei te siellä, täältä me etäältä teille tornista huudellaan.
– Sen sijaan kerromme puheissa ja haastatteluissa asioita toisillemme, toimittajille ja joskus ihan vaan lämpimikseen itsellemme.
Saarikon mielestä ”kuulijaa ei saa pitää tyhmänä, mutta itselle jo oksettavan tutuksi käynyttä viestiä kannattaa vielä kerran toistaa. Ja taas toistaa. Se yleensä myös kirkastaa arvojen ja ajatusten ydintä, kuoriutuu ydinviestiksi kuin sipuli”.
– Eikä haittaa, jos joskus kertoo palasen tunteistaan tai edes tuntemuksistaan, kuten Lintilä teki liikennepäästökommentissaan.
Kansanedustaja sanoo myöntävänsä auliisti, ettei enää osaisi selittää notifiointiprosessia tai valinnanvapauden perustuslaillisia yksityiskohtia kuten ministerinä.
– Mahdoinko osata silloinkaan. Tai mahtoiko kukaan oikeastaan edes katsojista kyselytunnilla ymmärtää saati kiinnostua, mistä väittelimme.