Verkkouutiset

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko. AFP / LEHTIKUVA / KENZO TRIBOUILLARD

Annika Saarikko USU:lle: Keskustan tarkoitus on ollut käyttää voimaa

Keskustan puheenjohtajan mukaan nykyistä hallituspohjaa ei olisi ilman jatkuvia kriisejä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo Uutissuomalaiselle, että hallituskauden kriisit ovat pitäneet hallituksen kasassa näinkin pitkään.

– Ilman kriisejä tätä hallitusta ei enää olisi olemassa, Saarikko toteaa USU:lle.

– Olemme kantaneet paljon vastuuta ja menettäneet paljon luottamusta. Luottamuksen menettäminen on kova hinta tästä vaalikaudesta, hän kommentoi puolueensa matalaa kannatusta.

Saarikon mukaan ”vaaleihin on vielä onneksi monta kuukautta”. Hän sanoo olevansa sitoutunut tehtäväänsä keskustan puheenjohtajana ”joka solullaan”.

– Ihmisten pitää tietää, mihin keskustaa tarvitaan. Teen kaikkeni, että onnistuisimme. Aion kiertää Suomea järjettömän paljon, jotta se kanava keskustan ja suomalaisten välillä aukeaisi.

Annika Saarikolta kysytään, onko mitenkään mahdollista, että puolue on hallituksessa, vaikka sen kannatus olisi edellisvaaleja heikompi.

– Keskusta lähtee aina vaaleihin hakemaan valtaa ja vastuuta, hän vastaa.

– En missään nimessä päätä keskustaa menijäksi hallitukseen tai oppositioon. Kello tikittää ja sydän jyskyttää. Vaalit ovat lähellä ja painetta on.

Hallitus pääsi sopuun viime viikolla lakialoitteista, joita vielä tuodaan tämän kauden lopuksi eduskuntaan. Riitelyn jälkeen syntyneessä kompromississa useat esitykset päätettiin jättää kokonaan antamatta eduskunnalle. Osa hylätyistä esityksistä saattaa edetä eduskunnassa opposition tuella.

– Viime viikkoina ei varmasti ole jaettu tyylipisteitä. Keskustalla ei ole ollut erityistä tarkoitusta näyttää voimaa, vaan käyttää voimaa, Saarikko sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)