Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan omaishoidon tuen järjestämisvastuun siirtyminen sote-uudistuksen yhteydessä kunnilta maakunnille on mahdollisuus, mutta myös riski. Saarikko puhui aiheesta SuomiAreenalla järjestetyssä Katsooko peilistä omaishoitaja? -paneelissa.
– Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta maakunnille, niin tässä on nyt tämän tärkeän aiheen suurin momentum pitkään aikaan. Se voi olla omaishoitajuuden suomalaisen tulevaisuuden suurin mahdollisuus tai suurin riski.
– Ne maakunnat, jotka ottavat vastuun kunnilta näiden asioiden järjestämisestä, voivat valita. Ottavatko he käytännöksi ne nykyisten kuntien parhaat tavat hoitaa omaishoitaja-asioita, vai niiden kuntien tavat, jotka eivät paljon piittaa tällaisesta ihmisryhmästä ja ajattelevat vain, että onpa siinä hyvä kustannussäästö, kun ihmiset eivät ole laitoksessa?
Saarikko sanoo, että hänen kokemustensa mukaan omaishoidon tuen järjestämisessä parhaimmat kunnat ovat niitä, jotka ovat hyödyntäneet vertaistukea, kolmatta sektoria ja järjestöosaamista.
Saarikko huomauttaa omaishoitajuutta koskeva lain nojaavan siihen, että jokaisella on oikeus kouluttautua omaishoitajan tehtävään sekä saada valmennusta ja vertaistukea.
Saarikko vastasi paneelissa omaishoitaja Nina Mikkosen kysymykseen siitä, miksi omaishoitajille suunnattu raha ei tavoita sen tarvitsijoita.
– Se liittyy samaan ilmiöön. Kun Suomessa omaishoidosta vastaavat kunnat ja 1990-luvun alkupuolella on luovuttu käytännöstä, jossa eri aihepiirejä varten laitettaisiin merkit korviin jokaiselle rahalle, että tämä – hyvät kuntapäättäjät – teidän kuuluu käyttää lastensuojeluun, tämä omaishoitoon ja niin poispäin.
– Neljän vuoden välein kuntapäättäjät aina vaaleilla valitaan ja he näitä ratkaisuja tekevät. Minusta on ollut aivan pöyristyttävää, että Suomessa on ollut kuntia, jotka ovat vaikeina talousaikoina säästäneet omaishoitajien palkkioista ja ilmoittaneet kesken vuoden, että meillä ei ole enää rahaa ottaa uusia omaishoitajia. Miten lyhytnäköistä se on myös taloudellisesti.
Saarikon mielestä yksi vastaus, jota keskusta on myös puolueena pitkään kannattanut, olisi omaishoidontuen maksatuksen siirtäminen Kelalle.
– Silloin se olisi varma, lakisääteinen ja sama kaikille, hän sanoo.