Helsingin pormestariksi pyrkivät vIhreiden Anni Sinnemäki ja kokoomuksen Jan Vapaavuori ottivat yhteen Ilta-Sanomien kaksintaisteluväittelyssä.
Väittelystä on nyt tuotu julki autoilua koskeva osuus ja video.
– Meidän täyty investoida mukavaan sujuvaan pikaratikkaamme, meidän täytyy investoida siihen että pyörällä pystyy ajamaan hyvin ja meidän täytyy myös investoida hyvään kävely-ympäristöön, Anni Sinnemäki sanoi väittelyssä.
Seudun kasvaessa hänen mukaansa ”auto on sellainen väline, jolle me ei voi enää antaa sitä samaa tilaa joka sillä tällä hetkellä on, muuten ne ei mahdu”.
Jan Vapaavuori sanoi Sinnemäen ja hänen välillään tulevan raja siinä ”kuinka fanaattisesti voi vastustaa yksityisautoilua”.
Vapaavuoren mukaan kaikki eurooppalaiset mallit rakentuvat sen varaan, että myös autoilu on mahdollista.
– Ei pyritä ehdoin tahdoin kuitenkaan kiusaamaan autoilijoita, Jan Vapaavuori toivoi.
– Meillä on tuolla rakennettu niin kapeita kaistoja, että ihmiset eivät uskalla ajaa autolla, jos bussi on viereisellä kaistalla, hän ihmetteli.
Anni Sinnemäen mukaan kaikissa Euroopan kaupungeissa, joihin Helsinki vertautuu, autoilua kohdellaan ”huomattavasti rankemmin kuin Helsingissä”.
– Me olemme itse asiassa olleet hyvin sovinnollisia, sovittaneet yhteen eri liikennemuotoja, Sinnemäki sanoi.
Jan Vapaavuori arveli, että ero keskieurooppalaisessa ajattelutavassa ja helsinkiläisessä vihreässä on siinä, että täällä ajatellaan että ”mitään sellaista ei saa edistää missä on joku moottori”.
Hänen mukaansa kaupunkibulevardit ovat oikeasti toimiva systeemi, mutta ”sen lisäksi niissä kaupungeissa on tunneli, jota pitkin pystyy ajamaan autolla”.