Anne-Mari Virolainen: Vesi- ja ydinvoimaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anne-Mari Virolainen vaatii lisää "oikeita päätöksiä" ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hän listaa suoraan toteutettaviksi keinoiksi muun muassa vesi- ja ydinvoiman lisäluvat sekä energiatehokkuusinvestointeihin kannustamisen.

– Energiajärjestelmämme huutaa konkreettisia päätöksiä. Esimerkiksi vesi- ja ydinvoimaa rakentamalla voimme vähentää päästöjä huomattavasti. Ilmastonmuutoksen uhan ollessa entistä selkeämpi on erittäin kummallista, että tietyt tahot vastustavat näitä päästöttömiä vaihtoehtoja, Virolainen linjaa.

Hänen mielestään kotimaisessa energiantuotannossa olisi myös merkittävät mahdollisuudet työllistää.

– Miksi ihmeessä Suomi tuo energiaa yli kahdeksalla miljardilla eurolla vuodessa, pääasiassa Venäjältä, kun meillä on omat valtavat metsä- ja turvevarat? Lisäksi Fortumilla on tahtoa vielä kahdelle ydinvoimaluvalle, jotka olisivat miljardi-investointeja, Virolainen huomauttaa.

Vesivoimahankkeiden työllisyysvaikutukset taas toisivat hänen mukaansa satoja paikallisia työpaikkoja.

– Oikealla energiapolitiikalla Suomeen olisi mahdollista luoda yhteensä jopa 50 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä, Virolainen summaa.

Hän muistuttaa myös energiatehokkuustoimien tärkeydestä. Pelkillä korjaustoimenpiteillä on arvioitu saatavan aikaan energian säästöä vuoden 2010 rakennuskannassa vuoteen 2050 mennessä lähes 20 prosenttia. Virolaisen mielestä energiatehokkuuden edistämiseen on luotava investointeja vauhdittavia porkkanoita. Esimerkiksi verotukien sitomista energiatehokkuuteen ja taloyhtiöiden verokannustimia on pohdittava.

– Ilmasto ei pelastu syyllistämällä tai ajamalla suomalaiset työpaikat kehittyviin maihin. Tuotanto kannattaa pitää Suomessa, jossa se on myös päästöjen näkökulmasta tehokasta. Ilmastolaki voidaan säätää tai olla säätämättä, mutta todellisuudessa tarvitaan tekoja, ei lakeja, hän kiteyttää.

Mainos