[rev_slider alias=”amv-01″ mode=”header”][/rev_slider]Vuoden 2016 juhannus oli Euroopan unionille taitekohta. Silloin Ison-Britannian kansalaiset äänestivät EU:sta eroamisen puolesta.
Yhteiseen Eurooppaan positiivisesti suhtautuville asia tuli shokkina. Vähintään yhtä pahana shokkina monille eurooppalaisille tuli Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi.
Tämän vuoden keväällä eurooppalaisille päättäjille oli selvää, että Euroopan täytyy kyetä vastaamaan uudenlaiseen tilanteeseen. Jotkut, kuten komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, näkivät Brexitin myös avanneen ”mahdollisuuksien ikkunan” toteuttaa ne EU:n integraation askelet ja korjausliikkeet, jotka olivat tähän mennessä jääneet toteutumatta.
– Vihdoin ja viimein EU:n jäljelle jäävät 27 jäsenmaata ovat tajunneet, että tästä alkaa porukkaa lähteä, jos emme aidosti keskity ongelmakohtiin, mietitä ongelmiin ratkaisuja ja sitten oteta kiikariperspektiivi kauemmas, suuren valiokunnan puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen sanoo Verkkouutisille.
Virolainen pitää nyt syntynyttä tilannetta mahdollisuutena. Hän ei kuitenkaan innostu suurista EU:n rakenteiden uudistuksista, vaan haluaa, että EU:n jäsenmaat hoitavat ensin omat asiansa kuntoon.
Suuri valiokunta on eduskunnan EU-valiokunta. Se määrittelee eduskunnan kannan Euroopan unionia koskeviin kysymyksiin.
Isoja asioita on alkanut tulla suuren valiokunnan pöydälle käsiteltäväksi. Vuoden loppuun mennessä EU:n uudistamiselle tulee vielä enemmän konkretiaa, kun komissio esittelee Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta omat linjauksensa Euroopan talous- ja rahaliiton eli EMU:n kehittämiseksi.
Ensi maanantaina EU:ssa tapahtuu iso askel, kun puolustus- ja ulkoministerit linjaavat pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä puolustusasioissa.
Turvatakuita tarkennetaan
– Nyt kun britit jäävät pois, puolustusyhteistyö menee rivakkaammin eteenpäin, Anne-Mari Virolainen kertoo.
Pysyvä rakenteellinen yhteistyö on EU:n perussopimukseen, Lissabonin sopimukseen, sisältyvä mahdollisuus maille edetä puolustusyhteistyössä rivakammin.
– Puhutaan yhteisestä eurooppalaisesta puolustuksesta, mutta ei puhuta yhteisestä armeijasta, eikä puhuta mistään Naton korvikkeesta. Se on tapa tehdä yhteistyötä, Virolainen kuvailee.
Hän kuitenkin muistuttaa, että olennainen osa pysyvää rakenteellista yhteistyötä on Lissabonin sopimukseen sisältyvän avunantovelvoitteen täsmentäminen.
Tähän myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö viittasi EVA:n presidenttifoorumissa todetessaan, että ”kun nyt puhutaan pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä, niin minun mielestäni on tärkeää, että me nyt kerrankin selvittäisimme mitä muut ymmärtävät Lissabonin sopimuksen 42.7:lla, jossa siis on ehdoton avunantovelvoite”.
Niinistö totesi, että kyseessä on paljon kovempi velvoite kuin Naton artikla 5, joka määrittelee keskinäiset turvatakuut.
”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsen valtioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti”, avuntantolausekkeessa todetaan.
Anne-Mari Virolainen muistuttaa, että avunantovelvoitteen toimivuus osoitettiin jo Ranskan Bataclanin terrori-iskujen jälkeen vuonna 2015, kun Ranska pyysi EU:n jäsenmailta apua. Suomi oli ensimmäinen, joka totesi auttavansa. Suomi lähetti sotilaita Maliin rauhanturvatehtävään, jotta Ranska pystyi vapauttamaan sotilaitaan kotimaahansa.
[rev_slider alias=”amv-02″][/rev_slider]
Taakanjaosta joustaville sanktioita
Suomen hallitus on suhtautunut myönteisesti Euroopan unionin puolustusulottuvuuden tiivistämiseen rakenteellisen yhteistyön ja yhteisten materiaalihankintojen muodossa.
Toinen kehityskulku, mihin Suomi suhtautuu positiivisesti, on yhteisen maahanmuutto- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen ja rajaturvallisuus.
– Jos me emme hoida rajaa ja yhteistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa, sitten ihmetellään, mitä teemme, kun Afrikasta alkaa tulla porukkaa oikein paljon, Virolainen sanoo.
Pelkona on, että Pohjois-Afrikan kautta Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten määrä saattaa kasvaa jopa miljooniin.
Ratkaisut edellyttävät Virolaisen mukaan sekä yhteistä rajojen valvontaa että Afrikan tilanteen auttamista. Rajavalvonta, sisäisen turvallisuuden vahvistaminen ja yhteinen maahanmuuttopolitiikka edellyttävät jäsenmailta paitsi rahaa myös laajempaa yhteisymmärrystä maahanmuuttopolitiikasta.
– Pitää saada myös vastuunjako, Virolainen sanoo.
Pakolaisten taakanjaon kysymys on ollut Puolalle, Unkarille ja Tshekille kysymys, jossa ne eivät suostu perääntymään.
Virolainen on vakuuttunut siitä, että näiden maiden toiminnalla on jatkossa myös seurauksia.
– Euro on kova konsultti. Olen varma siitä, että jos ei hoida kaikkia velvoitteita, ei saa myöskään kaikkea sitä koheesiotukea, mikä maalle kuuluisi, Virolainen sanoo.
Sama rakennerahastojen tukien ehdollisuus tulisi koskemaan myös muita EU:n periaatteiden noudattamiseen liittyviä asioita. Puolan kohdalla ongelma on ollut oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen.
– Kun neuvottelukierros rakennerahastoista lähtee käyntiin, siihen tullee ehdollisuus mukaan. Jos ei hoida hommia tyylikkäästi, voi sanoa good bye koheesiorahoille, Virolainen kertoo.
Saksa ja Suomi yhteen
Virolaisen näkemys sääntöjä rikkoviin maihin heijastuu myös hänen ajatteluunsa unionin toiminnasta taloudessa.
Kysymykseen siitä, voisiko hän kuvitella, että 10-20 vuoden päästä Euroopan talous- ja rahaliitossa voisi olla yhteinen verotus, yhteinen velka ja taloushallinto, Virolainen vastaa:
– En usko mihinkään yhteiseen verotukseen. Olemme niin erilaisia.
Sen sijaan Suomen ja Saksan toimintatavat ovat yhteneväiset.
Kyse on pelisääntöjen noudattamisesta. Talouden kuntoon saattamisessa ja rakenteellisten uudistusten tekemisessä monilla mailla on työ vielä kesken, myös Suomella.
– Uskon vielä, että valvontaa tarvitaan, Virolainen sanoo.
Hän olisi valmis myös automaattisiin sanktioihin sellaisten maiden kohdalla, jotka eivät noudata kasvu- ja vakaussopimuksen sääntöjä, mutta epäilee, ettei se menisi kaikissa maissa läpi.
Sääntöjen noudattaminen, sijoittajavastuu ja niin sanotun no bailout -säännön palauttaminen on Suomen hallituksen muotoileman EMU-linjan ytimessä. Suomi torjuu tiukasti kaiken velkoihin liittyvän yhteisvastuun, mutta myös Junckerin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ehdottaman taloushallinnon ja valtiovarainministerin euroalueelle.
Suomen hallituksen suhtautuminen Euroopan unionin uudistamiseen on muutenkin varsin pidättyväinen. Hallituksen EU-ministerivaliokunta linjasi perjantaina Suomen suhtautumisesta EU:n päätöksentekoa ja rakenteita koskeviin kehitysehdotuksiin laajemmin. Pääasiassa Suomi ei näe tarpeen muuttaa rakenteita, eikä varsinkaan perussopimusmuutoksilla.
[rev_slider alias=”amv-03″][/rev_slider]
Koroissa ei näy riski
Yhtä keskeistä uudistusta Suomi kuitenkin kannattaa. Se on ajatus Euroopan valuuttarahastosta (EMF, European Monetary Fund).
– Minusta tämä on paljon olennaisempi kysymys kuin isot uudistusehdotukset, koska kyllähän meillä pitää olla kriisinratkaisujärjestelmä, jos tapahtuu jotakin tällaista Lehman Brothers -tyylistä, Virolainen sanoo.
Kansainvälisen finanssikriisin katsotaan alkaneen amerikkalaisen Lehman Brothers -pankin konkurssista vuonna 2008. Euroopassa pahin kriisi alkoi vasta keväällä 2010, kun selvisi, että Kreikka ei kykene selviytymään veloistaan korkojen kasvaessa.
Tämä on keskeinen asia, mikä Virolaisen mielestä pitäisi korjata. Pahin eurojärjestelmässä oleva valuvika on Virolaisen mukaan se, että kaikkien valtioiden velkakirjat ovat samariskisiä, vaikka maksukyky on eri.
Tätä myös Suomen hallituksen muotoilemassa linjassa tarkoitetaan sijoittajavastuun toteutumisella.
Virolainen kertoo kuulemansa anekdootin presidentti Niinistöstä. Kun Niinistö oli vielä valtiovarainministerinä, hän oli ihmetellyt kansainvälisessä kokouksessa sitä, että Suomen ja erään eteläisen Euroopan maan velkapaperit ovat samariskisiä. Sitä oli pidetty epädiplomaattisena puheena.
Korkotasojen aleneminen johti joidenkin maiden nopeaan ylivelkaantumiseen joko yksityisellä tai julkisella sektorilla. Pankkikriiseistä tuli valtioiden velkakriisejä.
Nyt näitä riskejä yritetään välttää ennakkoon rakentamalla pankkiunioni valtioiden ja pankkien välisen riskin erottamiseksi, mutta toisaalta varmistamalla, ettei yksittäisten maiden velkakriisi aiheuta vastaavaa eurokriisiä kuin 2010-luvun alussa.
Velkajärjestelyt mahdollisiksi
Kriisien varalta on jo olemassa Euroopan vakausmekanismi (EVM). Joulukuussa komission on määrä kertoa ajatuksiaan siitä, miten EVM:stä tehtäisiin EMF, Euroopan valuuttarahasto.
Nykyisin esimerkiksi Kreikan tukipaketeissa on ollut mukana Kansainvälinen valuuttarahasto, joka edellyttää, että velkaohjelma johtaa maan velkakestävyyteen keskipitkällä aikavälillä. Tämän takia IMF edellyttää myös velkojen leikkauksia tarvittaessa. Ensi kesänä päättyvään Kreikan kolmanteen tukipakettiin IMF ei ole pystynyt osallistumaan lainkaan, koska Euroopan maat eivät nykyisten sääntöjen puitteissa voi hyväksyä velkojen leikkauksia.
Ehdotuksissa EMF:ksi on ollut esillä ajatus, että samalla mahdollistettaisiin tarvittaessa tuettavien maiden velkajärjestelyt. Suomi tukee ajatusta velkajärjestelymenettelyn luomiseksi ja sen integroimiseksi osaksi EMF:ä.
– Silloin se olisi meidän eurooppalaisten käsissä. Meidän ei tarvitsisi tapella ulkopuolisen tahon kanssa, pidennetäänkö takaisinmaksuaikoja ja kuinka minimaaliseksi korko asetetaan, Virolainen perustelee.
Jos velkajärjestelyt mahdollistettaisiin, se tarkoittaisi, että sijoittajilla on riski menettää rahaa. Silloin se riski välittyisi myös korkoihin, jolloin korot pitäisivät etukäteen huolen ylivelkaantumisen estämisestä.
Anne-Mari Virolaisen visio Euroopasta on hyvin pragmaattinen. Hän haluaa, että valuviat korjataan, sääntöjä noudatetaan ja jäsenmaat pitävät huolen omasta taloudestaan keskitettyjen rakenteiden sijaan.
– Suomi haluaa, että Eurooppa on vakaa ja vauras ja turvallinen, Virolainen sanoo.
– Meidän pitää omilla toimillamme varmista se.