– Minkäänlaisia ihmisoikeusloukkauksia ei tule hyväksyä. Parlamentaarikkojen pitää ymmärtää jo heikot signaalit ja toimia, ennen kuin tilanne kärjistyy konfliktiksi. Euroopassa on huolestuttavalla tavalla lisääntynyt maahanmuuttajiin ja eri vähemmistöihin kohdistuva vihapuhe. Suomessa eduskunta kävi aiheesta ajankohtaiskeskustelun, jolla haluttiin viestiä kaikille poliittisille toimijoille, ettei rasismia tai vihapuhetta suvaita, Anne-Mari Virolainen sanoi Parlamenttienvälisen liiton IPU:n syyskokouksessa Sveitsin Genevessä.
IPU:n kokouksen pääteemana on, miten kansanedustuslaitosten pitäisi reagoida ihmisoikeusrikkomuksiin. Kokouksessa on kansanedustajia lähes 140 maasta.
Virolainen totesi naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien olevan Suomen kehitysyhteistyöpolitiikan kulmakiviä ja kertoi tasa-arvon pitkästä perinteestä Suomessa.
– Sillä, että tytöt pääsevät kouluun ja että naisilla on itsenäinen mahdollisuus tavoitella hyvää taloudellista asemaa, on valtava kerrannaisvaikutus koko yhteiskunnan kehitykseen ja kaikki hyötyvät, hän sanoi.
Ihmisoikeuksien ohella IPU:n parlamentaarikot keskustelevat myös Syyrian humanitaarisesta hädästä.
– Syyriassa ihmisoikeuksia loukkaavat sekä hallitus että terroristiryhmät. Tilanteen monimutkaisuus tuli hyvin esille länsiryhmän, Venäjän ja Syyrian esittämissä eri kannanottoaloitteissa. Tärkeintä on lopettaa humanitaarinen katastrofi ja sitoutua poliittisen ratkaisun neuvottelemiseen. Vallanjako voi tarkoittaa myös maan jakamista vahvoihin itsehallintoalueisiin eri ryhmittymille, toteaa Suomen IPU-valtuuskunnan puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.).
Vuonna 1889 perustettu IPU eli Inter-Parliamentary Union on maailman vanhin ja laajapohjaisin parlamenttien välinen yhteistyöjärjestö. Järjestön jäseninä on 170 parlamenttia.
Eduskunnan IPU-ryhmästä kokoukseen osallistuvat Virolaisen ja Urpilaisen lisäksi kansanedustajat Simon Elo (ps.), Mika Lintilä (kesk.) ja Silvia Modig (vas.).