− En lakkaa ihmettelemästä hallituksen vastuutonta tapaa tehdä politiikkaa. Minulle on käsittämätöntä, että hallitus ensin runnoo uudistuksen läpi eduskunnassa, ja vain muutama päivä myöhemmin hallituspuolueet riitelevät asiasta avoimesti tiedotusvälineissä, Anna-Maja Henriksson ihmettelee tiedotteessaan.
Hänen mielestään keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen lausunnot aktiivimallista ovat täysin ristiriidassa kokoomuslaisen kehitysministeri Kai Mykkäsen lausuntojen kanssa.
Henrikssonin mukaan on ilmeistä, että keskusta ja kokoomus ovat eri mieltä siitä, tuleeko työttömiä voida pakottaa muuttamaan työn perässä, jotta työttömyysturva ei pienenisi.
− Entä mitä tekee sininen tulevaisuus samaan aikaan, kun kaksi muuta hallituspuoluetta riitelee uudistuksesta keskenään? Sininen tulevaisuus vaikenee ja katsoo riitaa sivusta, vaikka nimenomaan puoluetta edustava työministeri (Jari) Lindström on aktiivimallista vastaava ministeri. Tämä muistuttaa enemmän farssia, kuin vastuullista hallituspolitiikkaa, Henriksson sanoo.
Hänen mukaansa RKP haluaa vähemmän byrokratiaa, ei uudistuksia, jotka sitä lisäävät.
− Kansaneläkelaitos saa uudistuksen myötä monta uutta tehtävää, johon Kela ei ole varautunut. Vaikuttaa siltä, että malli on vaikea toteuttaa oikeudenmukaisella tavalla. Pelkään, että tämä malli ei yksistään tue työllisyyttä, varsinkaan pitkäaikaistyöttömien työllistymistä, Henriksson sanoo.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan hallitus seisoo yhtenäisenä työttömyysturvan aktiivimallin takana.
Lintilä muistutti torstain Ylen uutisille, että eduskunnan päätökseen liittyvässä mietinnössä on linjaus aktiivimallin seurannasta sen suhteen, pystytäänkö takaamaan kaikki sen edellyttämät palvelut ja tarvitaanko sen toteuttamiseen lisää resursseja.