Eläinsuojelujärjestö Animalian uusi toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs odottaa Antti Rinteen (sd.) hallitukselta kansalaismielipiteen kuuntelemista ja vaalilupausten lunastamista.
– Gallupit osoittavat, että ihmiset ovat huolissaan tuotantoeläinten kohtelusta ja 139 000 ihmistä allekirjoitti vetoomuksemme paremman eläinlain puolesta. Viidestä hallituspuolueesta sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät olivat samoilla linjoilla Animalian ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton hallitusohjelmatavoitteiden kanssa. Sen pitäisi näkyä uudessa eläinlaissa, Kivekäs vaatii tiedotteessa,
Hänestä tuntuu hurjalta, että eläinlakia on valmisteltu jo vuodesta 2011 ja joissakin kysymyksissä on otettu jopa takapakkia.
– Esimerkiksi vuonna 2014 lakiin oli tulossa parsinavettakielto. Nykyisessä lakiluonnoksessa parsinavetoita tai häkkikasvatusta ei olla kieltämässä edes siirtymäajalla. Laihana lohtuna uusien parvinavetoiden rakentaminen mahdollisesti kielletään, Kivekäs toteaa.
Hän huomauttaa myös, että turkiseläimiä ei juuri mainita eläinsuojelulakiluonnoksessa. Turkisasetusta valmistellaan parhaillaan, mutta Kivekkään odotukset eivöt ole korkealla.
– Meidän saamamme tiedot antavat ymmärtää, että kovin paljon ei ole edistytty siitä, kun eläinjärjestöt marssivat ulos turkisasetustyöryhmästä vuonna 2015, hän kertoo.
Kivekkään mielestä eläintuotannon ylläpitämisen sijasta maataloustukia pitäisi suunnata eettisempien ja ilmastoystävällisempien kotimaisten kasviproteiinien tuotantoon. Hän esittää, että verotuksen avulla ja esimerkiksi julkisissa hankinnoissa pitäisi edistää kasvisruokailua.
– Toivoisin myös, että yksilöinä, yhteiskuntana ja ihmiskuntana voisimme luopua itsekeskeisyydestämme, joka on ajanut maapallon kriisiin ja aiheuttaa eläimille kärsimystä. Eläimiä käytetään hyväksi pitkälti sen vuoksi, että yksinkertaisesti pidämme lihan ja muiden eläinkunnan tuotteiden mausta. Se on sananmukaisesti raadollista, Kivekäs arvioi.