Maanantaina sanomalehti Financial Times uumoili, että EU-vaaleissa suurimpana ryhmänä pysyneen EPP:n ehdokas komission johtoon ei kenties olisikaan Luxemburgin Jean-Claude Juncker. Vaihtoehtona lehti tarjoili Jyrki Kataista (kok.) ja Irlannin pääministeri Enda Kennyä.
– Juncker on meidän ehdokkaamme, niittasi Angela Merkel.
Hän kuitenkin totesi, että kukaan ei voi päättää komission puheenjohtajasta yksin. Merkel viittasi siihen, että Euroopan parlamentissa komission puheenjohtajaehdokkaan on saatava taakseen vähintään 376 mepin tuki tullakseen valituksi.
– Kumpikaan (EU-parlamentin suurista puolueista) ei voi päättää yksin komission puheenjohtajasta, niinpä tarvitaan konsultaatioita, Merkel sanoi viitaten parlamentin toiseksi suurimpaan ryhmään sosialisteihin.
Sosialistien S&D-ryhmän kärkiehdokas ja puheenjohtaja, saksalainen Martin Schulz puolestaan totesi, että EPP:n ehdokas varmaankin on Juncker, mutta myös hän on ehdolla komission johtoon.
– Enemmistö ei ole mahdollinen ilman sosialisteja, Schulz muistutti.
Schulzilla oli ehtoja. Hän vaati tulevan komission ohjelman ensisijaisiksi tavoitteiksi toimia nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi ja taistelua veronkiertoa vastaan.
Asiasta kertoo yleisradioyhtiö RAI.