Angela Merkel ei ole valmis Kreikan velkojen leikkaamiseen

Saksan liittokansleri Angela Merkel ei lämpene Kreikan velkojen leikkaamiselle.

Televisiokanava ZDF:n haastattelussa Angela Merkel toteaa, että Kreikan velkojen leikkaaminen ei tule kysymykseen. Sen sijaan Saksa voi hänen mukaansa olla valmis hyväksymään maksuaikojen pidennyksiä ja alempia lainakorkoja.

– Niissä meillä on pelivaraa, Merkel sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Liittokansleri sanoi myös, että kolmannen, 86 miljardin euron tukipaketin jälkeen hän näkee ”tiettyä toivoa” Kreikan tulevaisuudesta. Tämän edellytys kuitenkin on, että Kreikka toteuttaa tukipaketin yhteydessä vaaditut uudistukset.

Saksan liittopäivät äänestää Kreikan tukipaketin hyväksymisestä keskiviikkona. Esitys menee todennäköisesti läpi selvin äänin, koska sosialidemokraatit ja vihreät ovat sen takana.

Epäilyjä on enemmän hänen omassa kristillisdemokraattisessa (CDU) puolueessaan, joskin enemmistö CDU:n parlamentaarikoista äänestää hyväksymisen puolesta. Jos osa CDU:sta äänestäisi paketin hyväksymistä vastaan, se olisi ikävä arvovaltatappio liittokanslerille.

Epäröintiä CDU:n riveissä on aiheuttanut Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtaja Christine Lagarden puheet Kreikan velkojen leikkaamisesta sekä päätöksestä, että IMF päättää vasta lokakuussa osallistumisestaan Kreikan kolmanteen tukipakettiin.

Merkel kuitenkin sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että IMF tulee siihen mukaan. IMF:n ehtona on muun muassa eläkeuudistuksen toteuttaminen.

Mainos