Analyysi: Suomen teollinen pohja on murenemassa

Tuoreen analyysin mukaan Suomen teollinen pohja on murenemassa.

Suomen 130 suurinta yritystä työllistää yhtä paljon kuin 300 000 pienintä yritystä.

Viennin keskittyminen on vielä suurempaa. Kymmenen suurinta vientiyritystä vastaa kolmasosasta viennistä ja sata suurinta kahdesta kolmasosasta viennistä, ilmenee torstaina julkaistusta EVA:n analyysista Kuka Suomessa kasvaa? – Rakennemuutos näkyy työllisyydessä, viennissä ja investoinneissa. Sen ovat kirjoittaneet toimitusjohtaja Petri Rouvinen sekä tutkija Mika Pajarinen Etla-tiedosta.

Työllisyyden nettokasvu tapahtuu pienissä ja nuorissa yrityksissä. Analyysin mukaan tämä kasvua tavoittelevien yritysten joukko on Suomessa vähäinen. Suomessa on Japanin jälkeen OECD-maiden vanhimmat yritykset sekä matalin uusien yritysten työllisyysosuus koko työllisyydestä.

Suomessa on myös suhteellisesti eniten yrityksiä, jotka eivät koskaan kasva yhtä henkilöä suuremmiksi.

Työllisyys on Suomessa kasvanut eniten yksityisissä palveluissa viimeisen kymmenen vuoden aikana, yhteensä 143 000 henkilötyövuodella. Suurinta kasvu on ollut koulutuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Teollisuudessa työllisyys on supistunut kaikilla toimialoilla yhteensä 60 000 henkilötyövuodella vuodesta 2002.

Analyysin mukaan Suomen teollinen pohja on murenemassa.

– Tehdasteollisuuden bruttokansantuoteosuus on laskenut yli 25 prosentista alle 15 prosenttiin 2000-luvulla. Koko tehdasteollisuuden tuotannollinen pääomakanta on supistunut. Metsäteollisuudessa supistuminen on ollut niin voimakasta, että kolmen suuren metsäyhtiön keväällä julkistamat investoinnit korvaavat alle puolet alan kymmenessä vuodessa tapahtuneesta pääomakannan supistumisesta, EVA toteaa analyysissään.

Synkästä yleiskuvasta huolimatta toimitusjohtaja Petri Rouvinen uskoo, että ilmassa on myös hentoja merkkejä paremmasta.

– Myönteisin merkki on se, että yritysrakenteiden muutoksiin liittyvä luova tuho on kääntymässä luovaksi uudistumiseksi. Tämä näkyy niiden yritysten kasvuna, jotka eivät ole tuhoutuneet ja joissa on menestymisen mahdollisuudet, hän sanoo.

Mainos