Ammuksen lähtönopeus 7 350 kilometriä tunnissa: USA:n mullistava superase videolla

Yhdysvallat toivoo raidetykistä ratkaisua ohjuspuolustuksen ongelmiin.

Yhdysvaltojen laivasto kehittää kovaa vauhtia raidetykkiä. Uudella laivaston videolla (ensimmäinen alla) paljastetaan hankkeen etenemisestä kieliviä uusia ominaisuuksia. Videolla nähdään muun muassa, että tykin automaattinen latausjärjestelmä toimii ja että sillä voidaan ampua useampia ammuksia peräjälkeen yksittäisten testilaukausten sijaan.

Raidetykin ominaisuudet ovat vaikuttavat. Ammus jättää piipun taakseen yli 7 350 kilometrin tuntivauhdilla. Tehokas kantama on 200 kilometrin luokkaa. Tavoitteena on ase, joka pystyisi ampumaan vähintään viisi laukausta minuutissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

War Zonen mukaan Yhdysvaltojen laivasto pyrkii asentamaan raidetykkejä pinta-aluksiinsa 2020-luvun aikana.

Raidetykeistä toivotaan ainakin aluksi ratkaisua torjuntaohjuksiin liittyviin ongelmiin. Yhdysvaltojen mahdollisilla vihollisilla, kuten esimerkiksi Kiinalla, on mahdollisuus ylikuormittaa amerikkalaisalusten puolustukset käyttämällä hyökkäyksissä niin suuria määriä miehittämättömiä lentokoneita ja merimaaliohjuksia, että amerikkalaislaivojen torjunta-aseet yksinkertaisesti loppuvat. Verrattain edullisia ammuksia käyttävä raidetykki saattaisi olla ihanteellinen ase tällaisessa tilanteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Torjuntatehtävien lisäksi raidetykkiä voitaisiin soveltaa ohjusten tapaan maa- ja merimaalien tuhoamiseen.

Raidetykki tarvitsee ammuksen laukaisemiseen ainoastaan sähkövirtaa. Sen toiminta perustuu niin kutsuttuun Lorenzin voimaan. Kun sähköä johtava ammus asetetaan tykin piipun raiteiden väliin, muodostaa se suljetun virtapiirin. Raiteiden välille muodostuu magneettikenttä. Se synnyttää yhdessä sähkövirran kanssa voiman, joka liikuttaa ammusta raiteita pitkin.

Aseen varjopuolena on valtava energian tarve. Toistaiseksi todennäköisesti vain Yhdysvaltojen uusin Zumwalt-luokan ohjushävittäjä kykenisi tuottamaan riittävästi virtaa raidetykille.

Mainos