Asenteilla on väittelijä Tiina Kauppisen mukaan merkitystä jopa tuottajan oman työmotivaation kannalta, sillä eläinten käyttäytyminen hoitajaansa kohtaan vaikuttaa myös hoitajan mielialaan.
Tuottajilla ja kuluttajilla voi olla erilainen käsitys siitä, mitä eläinten hyvinvointi tarkoittaa ja kuinka sitä voidaan edistää. Siksi on tärkeää ymmärtää, mistä tuottajat puhuvat, kun he puhuvat eläinten hyvinvoinnista ja sen edistämisestä.
Kauppinen havaitsi, että tuottajat hahmottivat eläinten hyvinvoinnin edistämisen neljänä konkreettisena asenteen kohteena: hyvien olosuhteiden järjestämisenä eläimille, eläinten terveydestä huolehtimisena, eläinten hyvänä kohteluna ja tuottajan omasta jaksamisesta huolehtimisena.
– Sen lisäksi hyvinvoinnin edistäminen hahmotettiin abstraktimmalla tasolla kahtena erilaisena, mutta osittain päällekkäisenä asenneulottuvuutena, itseisarvona ja välinearvona. Tuottajien asenteet konkreettisia hyvinvoinnin edistämisen keinoja kohtaan selittivät parhaiten heidän aikomuksiaan edistää eläintensä hyvinvointia käytännössä, väittelijä selvittää tiedotteessaan.
Alustavien asennehaastatteluiden ja kyselytutkimuksen jälkeen Kauppisen tutkimuksessa haastateltiin 30 sikatuottajaa ja arvioitiin eläinten hyvinvointia heidän tiloillaan.
Haastatteluissa selvisi, että suurin osa näistä tuottajista oli sitä mieltä, että eläinten hyvinvointi vaikuttaa niiden tuotokseen, ja että tuottajan asenteiden, eläinten hyvinvoinnin ja tuotoksen välillä on yhteyksiä. Näillä tiloilla tuottajan korkea ammattitaito ja sikojen hyvä terveys olivat yhteydessä suureen pahnuekokoon ja emakoiden lyhyeen lisääntymiskiertoon.
Tuottajan oma kokemus avainasemassa
Kauppinen tutki tuottajien asenteiden ja eläinten hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä yhdistämällä kyselylomakkeella kerätyn 117 lypsykarjatuottajan asenneaineiston sekä ympäristöperäisillä mittareilla mitatun lypsylehmien ja vasikoiden hyvinvointiaineiston samoilta tiloilta.
Tässä aineistossa tietyt asennemuuttujat olivat yhteydessä eläinten hyvinvointi-indikaattoreihin.
– Esimerkiksi tuottajan oma kokemus siitä, että eläinten hyvinvoinnin edistäminen on tärkeää ja helppoa, oli yhteydessä parempiin eläinten hyvinvoinnin edellytyksiin tilalla, Kauppinen kertoo.
Tuottajien asenteiden ja eläinten tuotoksen yhteyttä tutkittiin vertaamalla 124 sikatuottajan asenneaineistoa heidän tilojensa porsastuotokseen
– Eläinten hyvä kohtelu, hyvien elinolosuhteiden järjestämisen koettu helppous ja mielenkiinto uutta tutkimus- ja asiantuntijatietoa kohtaan olivat näillä tiloilla yhteydessä keskimääräistä suurempaan porsastuotokseen ja pienempään porsaskuolleisuuteen.
Kauppisen havaitsemat tilastolliset yhteydet tuottajien asenteiden sekä heidän eläintensä hyvinvoinnin ja tuotoksen välillä ovat huomionarvoisia, koska myös tuottajien omien näkemysten valossa tällaisia yhteyksiä oli odotettavissa.
– Hyvinvoinnin edistämisellä tuottajien mainitsemin keinoin on taloudellistakin merkitystä, sillä ne lisäävät osittain myös eläinten tuotosta, hän toteaa.
FM Tiina Kauppinen väitöskirja Farm animal welfare and production in relation to farmer attitudes tarkastetaan perjantaina 29. marraskuuta Helsingin yliopistossa.