Myönnän heti alkuun kuuluneeni niiden nuorten ihmisten joukkoon, jotka jo opiskeluvuosinaan päättävät, että rupeavat tekemään politiikkaa kokopäivätyönä, kunhan saavat lusittua yliopiston alta pois. Ja oli vielä käydä niin, että harjoittelukierrokseksi tarkoitetut ensimmäisen eduskuntavaalit olivat tuoda edustajapaikan. Toisella kerralla riman yli mentiin jo komeasti.
Istuin eduskunnassa melkein kolme vaalikautta, sain olla perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja kaksi kertaa valtioneuvoston jäsenenä. Sitten tie vei kaupunginjohtajaksi. Jätin hommat hyvillä mielin, olin saanut politiikasta sen mitä olin halunnut.
Varsinkin maakuntakansanedustajan päivät ovat pitkiä, varsinaisen työn lisäksi valtavasti aikaa kuluu matkustamiseen. Kovin hassuna olisin pitänyt ihmistä, joka olisi kysynyt minulta, mitä muuta työtä teen politiikan lisäksi. Sellainen ei olisi tullut mieleenkään. Eihän jonkun muun työn tekeminen eduskunnan ohella ole mitenkään mahdollista. Vai onko?
Kun oman eduskuntatyön aloittamisesta alkaa pikkuhiljaa tulla kolmekymmentä vuotta, voi ehkä jo tunnustaa, että en tullut siihen hommaan kovin laajalla kokemuksella ja osaamisella. Toki viisi vuotta sosiaali- ja terveystoimen lakimiehenä antoi jonkinlaisen perspektiivin myös niiden ihmisten elämään, jotka ovat yhteiskunnan rattailta tippuneet tai tippumassa, mutta ei sillä kehuskelemaan päässyt.
Politiikka alkaa olla melkein kaikissa läntisen Euroopan maissa ammatti, ei luottamustoimi. Professionaalisuutta on helppo perustella: yhteiskunta on monimutkaistunut, asioihin perehtyminen vaatii entistä enemmän aikaa. Aivan totta, mutta aivan samoilla perusteilla voisi sanoa, että päätöksentekijöillä pitäisi juuri siksi olla pitkä siviiliura ja laaja elämänkokemus.
Ihannetilanteessa poliitikko on riippumaton ihminen, joka toimii vain maailmankatsomuksensa ja omantuntonsa johdattamana. Jos päättäminen on ammatti, on pakko ottaa huomioon myös monet muut piirit. Mitä sanovat äänestäjät? Entä vaalirahoittajat? Jos päätän jotakin rohkeaa ja poikkeavaa, kuinka reagoi media?
Ammattimainen politikointi voi olla myös suuri taakka. Kun eduskuntaan tullaan vailla työkokemusta, ei politiikan ulkopuolisesta maailmasta löydy tehtäviä, joihin voisi tulla valituksi. Poliitikko joutuu kierteeseen, eduskunnassa on jatkettava, kun mitään muutakaan ei ole näköpiirissä.
Ehkä ammattilaisuudelle ei ole realistista vaihtoehtoa. Mutta aina voi leikitellä ajatuksella, että parlamentin jäsenyys olisi vain luottamustoimi. Kansanedustajalla olisi nykyistä suurempi määrä avustajia, jotka hoitaisivat rutiineja hänen puolestaan. Edustaja keskittyisi pelkkään päättämiseen. Työskentely samanaikaisesti siviilityössä loisi nykyistä selvästi paremman tuntuman suomalaiseen arkeen. Ja osapäiväisyydestä saattaisi olla myös se hyöty, että oivallettaisiin, että jokaisesta asiasta ei tarvitse säätää lailla.
Kari Häkämies on Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja.